6/1998 Voimanosto: Kurinpito - Kilpailukielto - Doping

URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNTA

Annettu Helsingissä 11.11.1998


     PÄÄTÖS    NRO 6/98   Diaarinro 4/98


 

                          URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNNAN KOKOONPANO

Erkki-Juhani Taipale, puheenjohtaja, Kari T Ahonen, Erkki Aurejärvi, Kari-Pekka Tiitinen, Ilmari Ylä-Autio ja Risto Jalanko, sihteeri

MUUTOKSENHAKIJA

Voimanostaja      Tarja   Rantanen,  Äetsä

0

 
KUULTAVAT

Suomen Voimanostoliitto ry Suomen Antidoping-toimikunta

 

ASIA

Kilpailukielto dopingasiassa

 

MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS

Suomen Voimanostoliiton hallituksen 17.5.1998 tekemä päätös, jolla Tarja Rantanen on dopingiin syyllistymisen johdosta asetettu kahden vuoden kilpailu- ja toimitsijakieltoon ajaksi 1.3.1998 - 28.2.2000. Rantasen suoritettavaksi on määrätty

6.000 mk:n haittakorvaus ja hänen seuransa Keikyän Yritys on määrätty 1.000 mk:n sakkoihin (päätös liitteenä).

VAATIMUKSET

Rantanen on määräajan jälkeen 3.8.1998 saapuneessa hakemuksessaan pyytänyt uuden määräajan asettamisesta muutoksenhaun tekemiselle. Suomen Voimanostoliiton ilmoituksessa 26.5.1998 kilpailukiellon asettamisesta ei ollut

0      mainittu muutoksenhakumahdollisuutta.

Rantanen on 20.8.1998 saapuneessa valituksessaan vaatinut hänelle määrättyjen sanktioiden poistamista ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Hän ei ollut nauttinut kiellettyjä aineita. Hänen näytteensä oli täytynyt vaihtua samoihin kilpailuihin osallistuneen aviopuolison Pekka Rantasen näytteen kanssa. Heidät oli sääntöjen vastaisesti testattu samanaikaisesti samassa testaushuoneessa. Pekka Rantanen oli ilmoittanut nauttineensa aineita, jotka sopivat Tarja Rantasen nimellä saatuihin testituloksiin.

SELITYKSET

Suomen Voirnanostoliitto on 7.9.1998 saapuneessa selityksessään lausunut asiassa määrättyjen sanktioiden perustuvan liiton sääntöihin.

 

Suomen Antidoping-toimikunta on 8.9.1998 saapuneessa selityksessään lausunut Tarja Rantasen näytteestä yksiselitteisesti todetun anabolisen steroidin (metandienonin)


aineenvaihduntatuotetta. Tarja ja Pekka Rantasen näytteet eivät olleet sekoittuneet keskenään testausvaiheessa.

Näytteistä tutkitut testosteronipitoisuudet osoittivat Tarja Rantasen näytteen olleen naiselta ja Pekka Rantasen mieheltä.

 

Tarja Rantanen on 2.10.1998 antamassaan vastaselityksessään lausunut, että hänen ja Pekka Rantasen näytteet ovat voineet vaihtua jo ennen näytteiden jakamista pullohin ja koodien merkitsemistä. Näytteiden testosteronipitoisuuden perusteella ei voida aukottomasti päätellä, onko näyte mieheltä vai naiselta.

 

 

SUULLINEN KÄSITTELY

Urheilun oikeusturvalautakunta on 22.10.1998 järjestänyt asiassa suullisen käsittelyn, jossa ovat olleet saapuvilla Tarja Rantanen henkilökohtaisesti avustajanaan asianajaja Pertti Holopainen ja Suomen Antidoping-toimikunta edustajanaan dosentti Timo Seppälä.

0         Suullisessa käsittelyssä on kuultu Suomen Antidoping­ toimikunnan nimeminä todistajina testauslääkäreitä, lääketieteen tohtoreita Arja Uusitalo-Koskista ja Vesa Lepolaa sekä Rantasen nimeäminä todistajina kilpailuihin ja dopingtesteihin osallistunutta Matti Tanskasta sekä Pekka Rantasta.

 

 

URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

Käsittelyratkaisu

 

0

 
Suomen Voimanostoliiton ilmoituksessa 26.5.1998 kilpailukiellon asettamisesta ei ole ollut mainintaa sanktion kohteeksi joutuvan mahdollisuudesta hakea muutosta päätökseen. Tarja Rantanen on omatta syyttään menettänyt mahdollisuuden määräajassa hakea asiassa muutosta. Hänellä on ollut urheilun oikeusturvalautakunnan sääntöjen 8 §:n 1 mom:ssa tarkoitettu este noudattaa asetettua määräaikaa. Näillä perusteilla oikeusturvalautakunta ottaa Rantasen muutoksenhakemuksen tutkittavakseen.

Pääasiaratkaisu Perustelut

Asiassa on riidatonta, että Tarja Rantasen antamana tutkittu näyte on sisältänyt kiellettyjä aineita.

Rantasen mukaan hänen antamansa näyte on kuitenkin vaihtunut tai sekaantunut Pekka Rantasen antamaan näytteseen. Tältä osin asiassa on esitetty seuraavaa näyttöä.

 

Uusitalo-Koskinen on kertonut valvoneensa Tarja Rantasen dopingtestin. Näytteet oli käsitelty testaushuoneessa lavuaarin lähellä. Tarja Rantanen oli jakanut näytteet pulloihin. Pullot oli suljettu ja asetettu muovitötteröihin.


Tämän jälkeen Lepola ja Pekka Rantanen olivat tulleet testaushuoneeseen. Todistaja oli valvonut tilannetta koko ajan. Rantasten pullot eivät olleet voineet vaihtua. Todistaja ei ollut aikaisemmin tiennyt, että Rantaset olivat aviopari.

 

Lepola on kertonut valvoneensa Pekka Rantasen dopingtestin. Näyte oli annettu varsinaisen testaushuoneen viereisessä huoneessa. Heidän mennessään testaushuoneeseen Tarja Rantasen testaus oli edennyt jo siihen vaiheeseen, että näyte oli jaettu pulloihin. Todistaja oli pitänyt Pekka Rantasen näytettä silmällä siihen saakka kunnes se oli jaettu pulloihin. Todistaja ja Pekka Rantanen olivat olleet testaushuoneen etuosassa, kun taas Uusitalo-Koskinen ja Tarja Rantanen olivat olleet 3 - 4 metrin päässä huoneen takaosassa. Todistaja ei ollut aikaisemmin tiennyt, että Rantaset olivat aviopari.

 

0

 
Tanskanen on kertonut olleensa viimeinen testattava. Hän oli käynyt hakemassa juotavaa testaushuoneesta, jossa Rantaset olivat tuolloin olleet yhtä aikaa. Tarja Rantanen oli istunut penkillä lavuaarin lähellä ja Pekka Rantanen vastapäätä.

Todistaja oli lähtenyt pois, kun Tarja Rantanen oli ilmoittanut voivansa antaa näytteen.

 

Pekka Rantanen on kertonut antaneensa näytteensä testaushuoneen viereisessä huoneessa. Hän oli Lepolan kanssa mennyt testaushuoneeseen. Hän ja Tarja Rantanen olivat vierekkäin ollen kaataneet näytteet penkillä olleisiin pulloihin. Hän oli välillä laskenut pullot penkille.

Näytteiden on täytynyt tuossa vaiheessa sekaantua. Todistaja on kertonut syöneensä luontaistuotekaupasta ostamiaan amerikkalaisia vitamiinipillereitä. Hän on toiminut vaimonsa valmentajana eikä ole koskaan syöttänyt tälle kiellettyjä aineita.

 

0

 
Urheilun oikeusturvalautakunta toteaa, että asiassa esitetty näyttö testaustilanteesta on osittain ristiriitaista. Tarja Rantasen on kuitenkin selvitetty jo antaneen näytteensä ja jakaneen sen pulloihin sekä asettaneen pullot rnuovitötteröihin (näytepurkkeihin) ennen kuin toisessa huoneessa näytteensä antanut Pekka Rantanen on tullut testaushuoneeseen. Rantasten antamat näytteet eivät ole voineet sekaantua keskenään. Tätä johtopäätöstä tukevat myös tutkimustulokset Rantasten antamien näytteiden testosteronipitoisuudesta. Tutkimustulosten mukaan on erittäin todennäköistä, että Tarja Rantasen näyte on ollut naispuoliselta ja Pekka Rantasen näyte miespuoliselta henkilöltä.

 

Edellä olevan perusteella oikeusturvalautakunta katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että Rantasten näytteet olisivat vaihtuneet tai sekaantuneet keskenään. Tarja Rantanen on syyllistynyt dopingiin.

Päätöslauselma

 

Suomen Voimanostoliiton hallituksen 17.5.1998 tekemä päätös ei ole virheellinen.


 

 

 

 

Asian nain päättyessä Tarja Rantanen saa pitää asiassa olleet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan eikä hänen suorittamaansa valitusmaksua palauteta.

 

 

URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNTA

 

 

 

 


\rA,,_'_               , ,

Erkki- uhani Taipale

puheenj htaja


 

 

 

 

J

 

Risto Jalanko sihteeri


 

 

 

0

 

 

 

 

 

 

 

0


4

 

•                                     Suomen Voimanostoliitto ry

•                                            The Finnish Powerlifting Federation

Sihteeri

Secretary MARKKU PERÄSALO

Naapurinkatu 27, 65370 VAASA, FINLAND

Puh. 06-316 9540, Fax 06-316 7608, Matkap. 049-567029

 

 

 

Ke.:LJ.cyä.ri.     Y::r::- i. tys Väli.tie  9

32740     Äetsä.


 

 

 

ILMOITUS

Vaasa 26.05.1998

1 (2)


 

Asia.:

DOPING-RANGAISTUS

Positiivinen testitulos: Jyväskylä 1.3.1998

Kielletty lääkeaine; 17 B-metyyli-5B-androst-1-eeni-3a,17a-dioli

(metandienonin aineenvaihduntatuote.)

 

0

 
Suomen Antidoping-toimikunnan valvontaryhmä on kokouksessaan 22.4.1998 tehnyt päätöksen siitä, että Tarja Rantasen (211257) näyt­ teestä löytyneen kielletyn aineen(metandienonin aineenvaihduntatuote} vuoksi katsonut tapauksen dopingiksi. Suomen Antiodoping-toimikunte on kokouksessaan 14.5.1998 hylännyt Tarja Rantasen                                         anomuksen rankai­ sematta jättämisestä, todeten ettei urheilija ole esittänyt lisä­ selvityksiä, joiden perusteella rangaistusta voitaisiin liventää.

 

Suomen Voimanostoliiton hallitus on kokouksessaan 17.5.1998 todennut ko. tapauksen dopingiksi ja päätti antaa Tarja Rantaselle kahden (2) vuoden kilpailu- ja toimitsijakiellon ajaksi 1.3.1998 28.2.2000.

Lisäksi Suomen Voimanostoliitossa noudatettavan doping-säännöstön mu­ kaan ko. urheilija joutuu maksamaan doping-tapauksen johdosta ai­ heutuvasta haitasta       6000 mk:n suuruisen haittakorvauksen liitolle.

Liitteenä allekirjoittamasi kilpailulisenssin SOPIMUS-OSA.

MUUT RANGAISTUKSET:

Todettiin, että Tarja Rantasen edustusoikeus kv. kilpailutoimintaan palautuu vain noudattamalla liiton doping-säännöstön kohtaa 10.

 

0

 
Suomen Voimanostoliitto päätti antaa Keikyän Yritykselle Tarja Ranta­ sen dopingtapauksen vuoksi liiton kurinpitosääntöjen mukaisen 1000 mk sakon. (kohta 2.5)

 

Kilpailukelpoisuus palautuu kilpailukiellon päättymisen jälkeen ai noastaan sitoutumalla noudattamaan liiton doping-säännöstön kohtaa 7 KILPAILUKIELLON AIKAINEN DOPINGVALVONTA.

Suostumus/sitoumusosa liitteenä.

 

 

ry

 

 

 

 

 

 


 

 

TIEDOKSI:

Tarja Rantanen


Mar    Peräsalo sihteeri


Suomen Antidoping-toimikunta


1

FINLEX: KKO ENNAKKOPÄÄTÖSREKISTERI

 


/H

Tuomioistuimen toimivalta Yhdistys

Urheilu

 

/0


 

D:S-96/2824 E:18.3.1998 T:3223 A:14.10.1998 KK0:1998:122


Urheilija oli määrätty dopingin perusteella neljän vuo­ den kilpailukieltoon. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla kysymys siitä, oliko urheilija syyllistynyt dopingiin, voitiin yhdistyslain ja urhei­ luliiton sääntöjen estämättä ottaa tuomioistuimessa ratkaistavaksi. Sitä vastoin kilpailukiellon pituus saattoi tulla tuomioistuimessa käsiteltäväksi vain yh­ distyslaissa säädetyin edellytyksin. (Ään.)

YhdistysL 32 § YhdistysL=33=§

/K

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

 

Helsingin käräjäoikeuden selostus riidasta

 

Minna Lainio oli urheilija, joka oli Mynämäen Isku r.y:n jäsen. Mynämäen Isku r.y. oli Suomen Urheiluliit­ to r.y:n (SUL) jäsen. SUL edusti sääntöjensä mukaan Suomessa Kansainvälistä Amatööriyleisurheiluliittoa (IAAF) ja sen maanosaliittoa Euroopan Yleisurheiluliit­ toa toimimalla sen jäsenliittona sekä valvomalla sen sääntöjen ja määräysten noudattamista.

 

0

 
Urheilun keskusjärjestöt olivat sopimuksellaan perusta­ neet Suomen antidoping-toimikunnan (ADT), johon keskus­ järjestöt ja opetusministeriö nimesivät jäsenet. Toimi­ kunta oli itsenäinen asiantuntija- ja päätöksentekoelin dopingiin liittyvissä asioissa. ADT muun muassa seurasi ja käsitteli kaikkia dopingiin liittyviä asioita ja ylläpiti järjestöjä sitonutta yhteistä dopingsäännös­ töä. ADT:n yhteydessä toimi ADT:n valvontaryhmä, joka ADT:n sääntöjen mukaan käsitteli kaikki dopingtapauk­ set.

Keskeisten urheilujärjestöjen keskinäisin sopimuksin oli perustettu urheilun oikeusturvalautakunta, joka käsitteli järjestöistä riippumattomana elimenä muun muassa urheilijan, organisaatioon kuuluvan urheilujär­ jestön tai ADT:n valvontaryhmän tekemiä valituksia jär­ jestöjen tai niiden organisaatioon kuuluvien yhteisöjen valittajaa koskevista päätöksistä kuten kurinpitoran­ gaistuksista tai päätöksen sääntöjenvastaisuudesta.

Lainiolla oli urheilun sääntöjen mukaan velvollisuus alistua dopingtesteihin, joita voitiin toimeenpanna harjoittelukauden aikana tai kilpailujen yhteydessä. Dopingsääntöjen rikkomisesta voitiin tuomita kilpailu­ kielto. Lainiolle oli 15.3.1993 suoritettu dopingtesti, jonka tulos oli osoittautunut positiiviseksi. Testi­ näytteistä oli löytynyt nandrolon-nimisen dopingina kielletyn anabolisen steroidin hajoamistuotteita.

 

Lainiolle suoritetuissa jatkotutkimuksissa hänen käy­ tettyä Primolut N -nimistä hormonituotetta näkyviin oli tullut ainoastaan hajoamistuote, joka oli yhteinen sil-


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kanne

 

 

 

 

 

 

 

0

 

 

 

 

 

 

 

0


le ja nandrolonille. Primolut N:n päähajoamistuotetta ei ollut havaittu lainkaan.

 

Lainio oli asiassa suoritettujen jatkotutkimusten aika­ na saanut kilpailla vapaasti. ADT:n valvontaryhmä oli käsitellyt asiaa 4.6.1993 ja 6.6.1993 ja tehnyt päätök­ sen, jossa se tulkitsi tapauksen dopingiksi, sekä il­ moittanut asiasta SUL:lle, joka oli määrännyt Lainion ensin toistaiseksi kilpailukieltoon ja 24.9.1993 kan­ sainvälisten dopingsääntöjen edellyttämään neljän vuo­ den kilpailukieltoon. Päätöksen perusteluna oli ollut ainakin testitulos 15.3.1993 annetusta näytteestä.

 

 

Vaatimukset

 

Lainio vaati Suomen Urheiluliitto r.y:tä vastaan nosta­ massaan kanteessa, että SUL:n hallituksen 24.9.1993 Lainiolle mm. dopingin käytön perusteella asettama, urheilun oikeusturvalautakunnan 6.4.1994 vahvistama neljän vuoden kilpailukielto kumotaan, tai toissijai­ sesti yhdistystä kielletään urheilua koskevissa asiayh­ teyksissä vetoamasta tuohon kilpailukieltoon niin, että se ei muodosta estettä Lainion osallistumiselle kansal­ lisiin ja kansainvälisiin urheilukilpailuihin. Lisäksi Lainio vaati korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoi­ neen.

Perusteet Kanneoikeus

Koska SUL:oon voi kuulua jäseninä vain urheiluseuroja, Lainio ei voinut olla SUL:n jäsen. Tästä huolimatta SUL:n päätöksellä oli välittömiä vaikutuksia Lainion oikeuksiin, sillä kun Lainio oli ollut käytännössä am­ mattiurheilija, kilpailukielto sulki hänet pois kaikes­ ta järjestäytyneestä kilpailutoiminnasta koti- ja ulko­ mailla ja esti häntä siten harjoittamasta ammattiaan.

Tämän vuoksi Lainiolla oli välitön oikeussuojan tarve saada liiton päätöksen laillisuus ja sääntöjenmukaisuus tuomioistuimen tutkittavaksi. Kanneoikeus perustui yh­ distyslain 33 §:ään, jonka mukaan sivullisen oikeuksia loukkaava yhdistyksen päätös oli mitätön.

 

Toissijainen vaatimus oli esitetty siitä syystä, että kysymyksessä oli myös urheilun oikeusturvalautakunnan päätös eikä lautakunta ollut oikeushenkilö eikä perus­ tamisestaan sopineiden urheilun keskusjärjestöjen elin eikä se tässä tapauksessa ollut myöskään toiminut väli­ miesoikeutena, joten sen päätöstä ei ilmeisesti voitu moittia SUL:ia vastaan ajettavassa jutussa. Tuomio, jolla SUL:n päätös kilpailukieltoasiassa kumottaisiin, ei välttämättä johtaisi kilpailukiellon päättymiseen, koska urheilun oikeusturvalautakunnan päätös olisi edelleen liittoa sitovalla tavalla voimassa. Kanneoi­ keus perustui yhdistyslain 34 §:ään sekä myös yleiseen oikeusperiaatteeseen, jonka mukaan boikottia merkitse­ vää toimenpidettä vastaan voitiin reagoida kielto- ja vahingonkorvausvaatimuksin silloin, kun boikotti oli hyvän tavan vastainen.

 

Kun urheilua ammattina ei voinut käytännössä harjoittaa muutoin kuin urheilujärjestöjen kilpailutoiminnassa, kilpailukielto merkitsi työntekoboikottia Lainion kan­ nalta. Jollei boikottiin ollut hyväksyttäviä syitä, se


hyvän tavan vastaisena oli siihen asetettua kohtaan oikeudenloukkaus, jota vastaan voitiin ajaa kieltovaa­ timusta. Boikotin asettaneen yhdistyksen päätöksenä se oli yhdistyslain 33 §:n nojalla mitätön.

Tuomioistuimen toimivalta

 

Lainio oli käyttänyt loppuun urheilun järjestöjenväli­ set oikeussuojakenot valittamalla SUL:n kilpailukieltoa koskevasta päätöksestä urheilun oikeusturvalautakunnal­ le. Lautakunta ei ollut muuttanut kilpailukieltoa 15.4.1993 antamallaan päätöksellä.

 

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mu­ kaan jokaisella oli kohtuullisen ajan kuluessa oikeus oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa ja riippumat­ tomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätettiin hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksis­ taan. Urheilun oikeusturvalautakunta ei ollut sopimuk­ sen tarkoittama laillinen tuomioistuin.

Menettelyvirheet

 

0

 
4.8.1993 ADT:n valvontaryhmä oli päättänyt katsoa ta­ pauksen dopingiksi urheilijaa kuulematta. Päätös peruu­ tettiin sen jälkeen, kun urheilijaa oli samana päivänä kuultu. Pöytäkirjaan ei ollut tehty merkintää siitä, että uusien koetulosten olisi tullut antaa vastanäyttöä dopingille. Lainio oli suostunut jatkotesteihin, jotka olivat lääketieteellisiä jatkokokeita. Kokeiden suori­ tustavasta oli sovittu ADT:n valvontaryhmän puheenjoh­ tajan Timo Seppälän ja Lainion valmentajan Aki Laurilan kanssa illalla 5.8.1993. Valvontaryhmä oli sovitusta poiketen muuttanut koejärjestelyjä seuraavana aamuna merkittävästi pidemmiksi ja enemmän harjoittelua hait­ taaviksi. Lainio oli ollut valmis antamaan 5.8.1993 sovitut testit, mutta niitä ei ollut koskaan tehty.

Koska Lainio oli valittu Stuttgartin MM-kisoihin ja oli ollut viimeistelyharjoittelun aika, Lainio oli katso­ nut, että muutettu testijärjestely oli haitannut liikaa harjoittelua.

 

0

 
6.8.1993 ADT:n valvontaryhmä oli puhelinkokouksessaan katsonut tapauksen dopingiksi. Perusteluna oli ollut yhtäältä testi 15.3.1993 ja toisaalta testistä kieltäy­ tyminen. Päätös oli tehty virheellisin perustein ja oli epäjohdonmukainen. ADT:n valvontaryhmä oli myöhemmin todennut, ettei kilpailukiellon perusteena voitu pitää Lainion testistä kieltäytymistä. Tästä huolimatta kil­ pailukieltoa, jonka tueksi jatkotutkimuksia oli tehty, ei ollut peruutettu.

Lainio ei ollut kieltäytynyt testistä, vaan hänelle oli suoritettu joukko jatkotestejä, joiden tuloksesta oli noussut esiin kysymys Lainion poikkeuksellisesta ai­ neenvaihdunnasta. Ainoa seikka, missä suhteessa Lainio ei ollut noudattanut tarkoin testiohjeita, oli se, että hän oli ottanut kuukautisvaivoihinsa omia lääkkeitään tilanteessa, jossa hänelle oli hänen tietämättään koe­ tarkoituksessa annettu saman lääkkeen lumelääkettä.

Kysymyksessä oli ollut hyvin vähäinen osa koesarjaa, eikä Lainio ollut edes ymmärtänyt rikkovansa koejärjes­ telyjä.

 

SUL:n päätöstä 24.9.1993 ei ollut, toisin kuin säännöt edellyttivät, tehty kuukauden kuluessa ADT:n valvonta­ ryhmän 9.8.1993 tekemästä ilmoituksesta, ja siitä


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

0

 

 

 

 

 

 

 

0

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaus


15.3.1993 suoritetusta dopingtestistä, johon kilpailu­ kielto oli perustunut, oli kieltopäätökseen mennessä kulunut yli puoli vuotta. Käsittelyn viivästymisen vuoksi IMF oli Stuttgartin MM-kisojen yhteydessä teh­ nyt päätöksen, joka pidensi kilpailukiellon vähimmäis­ ajan neljään vuoteen. SUL:n hallitus oli Lainion ta­ pauksessa soveltanut taannehtivasti ankarampaa rangais­ tussääntöä. Tämä oli ristiriidassa yleisten oikeusperi­ aatteiden kanssa ja siitä syystä kohtuutonta. Tuomio­ istuimella oli valtuus kohtuullistaa urheilujärjestöjen määräämiä seuraamuksia, jos katsottaisiin, että urhei­ lija oli sopimusoikeudellisessa sidonnaisuudessa urhei­ lujärjestöjen sanktiojärjestelmään.

Lainiolle suoritetut testit ja niiden tulosten tulkinta

 

Lainio ei ollut käyttänyt nandrolonia vaan sallittua Primolut N -progestiinivalmistetta kuukautisvaivojensa hoitoon. Nandrolonin ja Primolut N:n aineenvaihdunta­ tuotteet olivat osaksi yhteiset. Jostain syystä Primo­ lut N:n pääaineenvaihduntatuote, jota syntyi Primolut N:stä mutta ei nandrolonista, ei ollut tullut vuoden 1993 testeissä näkyviin.

 

SUL:lla oli todistustaakka Lainion syyllistymisestä dopingiin. Näyttökynnys ei ADT:n valvontaryhmän mieles­ tä ollut ylittynyt 4.8.1993, jolloin lisänäyttö oli katsottu tarpeelliseksi. Kun lisänäyttöä ei ollut saa­ tu, tapaus oli tulkittu dopingiksi. Näyttö 6.8.1993 ja 24.9.1993 oli ollut heikompi kuin testien 15.3.1993 jälkeen, jolloin Lainiota ei ollut määrätty kilpailu­ kieltoon. Kysymys Lainion endokrinologisesta poikkea­ vuudesta oli jäänyt testeissä avoimeksi. Lainio oli huippu-urheilijana tavallisista ihmisistä poikkeava eikä häntä siitä syystä voitu verrata normaaliväestöön niin kuin ADT:n valvontaryhmän kokeissa oli tehty.

 

Koska urheilun oikeusturvalautakunta oli päätöksessään viitannut siihen, ettei Lainio ollut omasta aloittees­ taan hankkinut lisäselvityksiä hormoniaineenvaihdunnas­ taan, Lainio oli hankkinut tätä selvitystä siten, että hänelle oli vuonna 1995 tehty Turussa valvotuissa olo­ suhteissa kokeet, joiden tulokset oli lähetetty Hollan­ tiin tutkittaviksi ja analysoitaviksi. Testeissä, jotka oli suoritettu noin kaksi vuotta sen jälkeen, kun Lai­ nio oli kilpailukieltoon määrättynä ollut huomattavasti vähäisemmällä harjoittelulla, ei ollut todettu Lainion noretisteroniaineenvaihduntaa poikkeukselliseksi. Näyt­ teistä oli kuitenkin todettu noreticolanolisteroidin esiintyminen, jollaista ei aikaisemmin ollut Primolut N

-kokeissa tavattu.

Lainiolla oli todettu jo vuonna 1988 normaalia korkeam­ mat testosteroniarvot, joista hän oli saanut lääkärin­ todistuksen kilpailuja varten.

Asian pääkäsittelyssä Lainio on vielä lausunut, että mikäli kilpailukieltoa ei kumota, hän esittää jo kir­ jallisessa valmistelussa esittämänsä sovitteluvaatimuk­ sen varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla.

 

 

Vaatimukset

SUL vaati ensisijaisesti kanteen tutkimatta jättämistä


tai hylkäämistä puuttuvan kannevallan vuoksi ja koska kysymyksessä ei ollut tuomioistuinasia. Toissijaisesti SUL vaati kanteen hylkäämistä perusteettomana. Lisäksi SUL vaati korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoi­ neen.

Perusteet

Kanneoikeuden puuttuminen

 

Lainiolla ei ollut kanneoikeutta asiassa. Yhdistykset saivat itse tehdä päätöksensä lain ja sääntöjensä aset­ tamissa rajoissa. Oikeusjärjestys ei tuntenut yleistä oikeutta moittia yhdistysten päätöksiä, vaan kanneoi­ keuden tuli perustua lakiin.

 

Yhdistyslain 32 §:n mukaan jäsen, hallitus ja hallituk­ sen jäsen voivat nostaa kanteen kolmen kuukauden ku­ luessa päätöksen tekemisestä sen julistamiseksi päte­ mättömäksi. Lainio ei ollut SUL:n jäsen, joten hänellä ei ollut kanneoikeutta asiassa. Mynämäen Isku r.y., johon Lainio jäsenenä kuului, ei ollut jutussa kantaja­ na. Lainion kanne oli joka tapauksessa nostettu myöhäs­ sä, sillä SUL:n hallituksen päätös oli tehty 24.9.1993 ja kanne pantu vireille vasta 20.6.1994.

Yhdistyslain 33 §:ssä tarkoitetulla päätöksen mitättö­ mäksi vahvistamista koskevalla perusteella Lainiolla ei myöskään ollut moiteoikeutta. Säännöksellä oli tarkoi­ tettu vain todeta se, etteivät yhdistyksessä tehdyt päätökset voineet velvoittaa yhdistyksen ulkopuolisia. Lainion tapauksessa oli kysymys SUL:n hallituksen pää­ töksestä, joka täysin laillisesti ja sääntöjen mukai­ sesti ulotti oikeusvaikutuksensa Lainioon. SUL:n sään­ töjen 28 §:n mukaan SUL:n kurinpitovalta koski sellais­ ta urheilijaa, joka oli jäsenen jäsen. Lainio oli jä­ senenä Mynämäen Isku r.y:ssä, joka oli SUL:n jäsen.

Kurinpitoseuraamuksiin kuului myös kilpailukieltoon asettaminen.

Tuomioistuimen toimivallan puuttuminen

 

0

 
Kysymys oli urheilujärjestöjen sisäisten sääntöjen so­ veltamisesta eikä se kuulunut yleisten tuomioistuinten toimivaltaan, sillä tuomioistuin ei voinut tutkia yh­ distyksen päätösten tarkoituksenmukaisuutta. Urheilun sisäisten sääntöjen noudattamisen valvonta oli urheilu­ järjestöjen tehtävänä ja sitä varten oli järjestöjen kesken sopimuksilla organisoitu urheilun sisäiset oi­ keussuojatiet.

 

Ennen SUL:n hallituksen päätöstä 24.9.1993 asia oli tutkittu ADT:n valvontaryhmässä, joka oli päättänyt, että kysymyksessä oli doping. Päätös oli SUL:n sääntö­ jen mukaan urheilijan järjestöä sit0va ratkaisu dopin­ giin syyllistymisestä. Dopingtapauksissa urheilijalla oli lisäksi mahdollisuus pyytää ADT:n lausunto ja saat­ taa asia urheilun oikeusturvalautakunnan tutkittavaksi. Nämä elimet olivat riippumattomia asiantuntijaelimiä.

 

Lainion kilpailukieltoa koskevan valituksen johdosta urheilun oikeusturvalautakunnassa oli järjestetty suul­ linen käsittely, jossa Lainio oli saanut käyttää valit­ semiaan avustajia ja esittää kaiken haluamansa todiste­ lun. Mikäli Lainiolla olisi ollut esitettävänä vielä uutta selvitystä, joka olisi voinut olennaisesti vai­ kuttaa asiassa tehtyyn päätökseen, asia olisi voitu


asianosaisen pyynnöstä käsitellä vielä uudelleen.

 

Kun sekä ADT että urheilun oikeusturvalautakunta olivat tutkineet Lainion SUL:n hallituksen päätöksestä tekemät valitukset ja todenneet ne aiheettomiksi, Lainion oi­ keusturva ei vaatinut yleisen tuomioistuimen ratkaisua asiassa.

Väitetyt menettelyvirheet

 

Kanne oli joka tapauksessa yhdistyslain 32 §:n mukaan liian myöhään nostettu, jotta mahdollisiin menettely­ virheisiin olisi voitu vedota. Väitetyillä menettely­ virheillä ei ollut merkitystä asian lopputulokselle.

 

0

 
Päätöksenteossa ei ollut tapahtunut menettelyvirheitä. ADT:n valvontaryhmä oli käsitellyt asiaa 4.8.1993, jol­ loin se oli katsonut tapauksen dopingiksi. Asiaa oli käsitelty valvontaryhmässä vielä 6.8.1993. ADT:n val­ vontaryhmän kirjallinen ilmoitus dopingtapauksesta oli lähetetty SUL:lle 9.8.1993. SUL:n sääntöjen 28 §:n mu­ kaan SUL:n hallituksen tuli varata rikkomukseen syyl­ listyneille yhden kuukauden määräaika kirjallisen sel­ vityksen antamiseen. IAAF:n säännön 59 kohdan 3 mukaan kansallisen liiton tuli varata urheilijalle tilaisuus tulla kuulluksi 28 päivän sisällä siitä, kun urheili­ jalle oli ilmoitettu hänen oikeudestaan tulla kuulluk­ si. SUL:n hallitus oli varannut kirjeillään 12.8.1993 ja 13.8.1993 Lainiolle sekä kahdelle muulle henkilölle oikeuden tulla SUL:n ja IAAF:n sääntöjen mukaisesti kuulluiksi hallituksen edessä ennen kuin päätös kilpai­ lukelvottomuudesta tehtiin.

 

ADT:n sääntöjen 3.4. kohdan mukaan hallituksen päätös olisi tullut tehdä kuukauden kuluessa ADT:n valvonta­ ryhmän ilmoituksesta lajiliitolle. ADT:n säännöissä mainittu määräaika oli ohjeellinen ja viivästys oli johtunut asianosaisten kuulemisesta. Määräajan ylitty­ minen ei rajoittanut urheilujärjestön mahdollisuutta ryhtyä toimenpiteisiin tietoon tulleen dopingtapauksen johdosta. Ensisijaisesti tuli noudattaa lajiliiton SUL:n ja IAAF:n sääntöjä.

0            Kilpailukieltoon tuomitsemisessa ei ollut sovellettu

taannehtivasti ankarampaa rangaistussäännöstä. Sääntö, jonka mukaan urheilijan syyllistyessä ensimmäiseen dopingrikkomukseen hän tuli olemaan kilpailukelvoton vähintään neljä vuotta alkaen näytteen antamisen tai rangaistavan teon päivämäärästä, oli ollut voimassa jo Lainion antaessa positiiviseksi osoittautuneen näyt­ teensä 15.3.1993.

 

ADT:n sääntöjen 1.2. kohdan ja 3.1. kohdan mukaan val­ vontaryhmän tehtävänä oli positiivisen testituloksen jälkeen asianomaista urheilijaa ja hänen järjestöään kuultuaan määritellä oliko kyseessä doping ja antaa päätöksestä tieto urheilijan järjestölle. Järjestö oli velvollinen rankaisemaan dopingiin syyllistynyttä ur­ heilijaa kansainvälisen lajiliiton sääntöjen edellyttä­ mällä tavalla.

 

Menettelyvirheenä ei voitu pitää sitä, että päätös oli SUL:n hallituksessa tehty ennen kuin ADT oli käsitellyt asian kokouksessaan 6.10.1993, sillä ADT:n päätös ei ollut lajiliiton päätöksenteon edellytys. ADT toimi valvontaryhmän ilmoituksen tekemisen jälkeen urheilijan tai hänen järjestönsä pyytäessä lausunnonantajana mah-


dollisesta lievemmästä rangaistuksesta tai rankaisemat­ ta jättämisestä.

 

ADT oli Lainion pyynnöstä tutkinut asian ja todennut 6.10.1993 antamallaan päätöksellä yhtyvänsä valvonta­ ryhmän päätökseen, että kysymyksessä oli doping. ADT oli lisäksi todennut asianosaisia ja käsittelyssä muka­ na olleita tahoja kuultuaan, ettei asian käsittely­ prosessissa ollut ilmennyt mitään moitittavaa.

 

SUL:n päätös ei ollut perustunut ainoastaan ADT:n val­ vontaryhmän puhelinkokoukseen 6.8.1993, vaan ADT:n val­ vontaryhmän kirjalliseen ilmoitukseen dopingista 9.8.1993. Ilmoitus oli ollut ADT:n sääntöjen mukainen tiedoksianto valvontaryhmän päätöksestä urheilijan jär­ jestölle.

 

0

 
ADT:n valvontaryhmän päätös tapauksen katsomisesta dopingiksi oli tehty jo valvontaryhmän kokouksessa 4.8.1993. Lainion ja hänen valmentajansa kanssa samana päivänä käytyjen keskustelujen perusteella valvontaryh­ mä oli ylimääräisessä kokouksessaan myöhemmin samana päivänä päättänyt, että aiemmin tehty päätös perutaan sillä ehdolla, että Lainio suostui syömään Primolut N

-nimistä lääkettä täysin kontrolloiduissa olosuhteissa ja koetulokset antaisivat vastanäyttöä dopingpäätöksel­ le. 6.8.1993 pidetyssä valvontaryhmän puhelinkokoukses­ sa oli vain todettu, ettei Lainio ollut suostunut tes­ teihin ja että kyseessä oli doping.

 

Koejärjestelyissä ei ollut tapahtunut sovituista jär­ jestelyistä poikkeamista. Timo Seppälä ja Aki Laurila eivät olleet sopineet yksityiskohtaisia testijärjeste­ lyjä 5.8.1993, vaan sovittu oli ainoastaan siitä, että paikan päällä 6.8.1993 ilmoitettiin, millainen testi­ sarja tehdään. Jos Seppälä ja Laurila olisivat sopineet jo 5.8.1993 siitä, millainen testisarja oli tarkoitus tehdä, 6.8.1993 pidetylle kokoukselle ei olisi ollut mitään syytä.

 

0

 
SUL ei vedonnut dopingtestistä kieltäytymiseen kilpai­ lukiellon määräämisperusteena, sillä urheilun oikeus­ turvalautakunta oli 6.4.1994 muuttanut SUL:n hallituk­ sen tekemää päätöstä siten, että päätöksestä oli pois­ tettu lausuma kilpailukiellon määräämisestä dopingtes­ tistä kieltäytymisen perusteella.

Lainiolle suoritetut testit ja niiden tulosten tulkinta

IAAF:n säännön 55 kohdan 2 mukaan dopingrikkomus oli tapahtunut, kun urheilijan kehon kudoksista tai nes­ teistä löytyi kiellettyä ainetta, jollaisena nandrolo­ ni-nimisen anabolisen steroidin aineenvaihduntatuottei­ ta oli pidettävä.

 

Lainiolle 15.3.1993 suoritetusta dopingtestistä oli löytynyt nandrolonin aineenvaihduntatuotteita. Tulos oli määritelty A-näytteestä ja tulos oli varmistettu 15.3.1993 otetun B-näytteen analyysillä 13.5.1993, jon­ ka tulos oli myös ollut positiivinen. 15.3.1993 tehdys­ tä testistä saatu tulos oli ollut yksin riittävä näyttö dopingista ja SUL:n hallituksen 24.9.1993 tekemä päätös oli perustunut siihen. Mitään tarvetta lisänäytön hank­ kimiselle 15.3.1993 otetun testin lisäksi ei ollut ol­ lut, mistä syystä yleisten periaatteiden mukaisesti näyttötaakka vastanäytön hankkimiseksi ja esittämiseksi oli ollut Lainiolla.


Lääketieteellisesti arvioituna alkuperäinen testitulos oli osoittanut Lainion 99,99 prosentin varmuudella syyllistyneen dopingiin. Myös kansainvälisen käytännön mukaan dopingpäätös olisi voitu julistaa ilman jatko­ selvittelyä.

Jatkoselvittelyihin oli ryhdytty poikkeuksellisesti vain siitä syystä, että SUL oli halunnut ehdottomasti taata Lainion oikeusturvan asiassa. Jatkotutkimuksella oli ollut tarkoitus selvittää, voitaisiinko Lainion eduksi löytää jotain vastanäyttöä, jonka perusteella tapausta ei pidettäisi dopingina. Koska oli ollut pieni mahdollisuus, että Lainiolla oli poikkeuksellinen ste­ roidiaineenvaihdunta, oli päätetty ryhtyä jatkoselvi­ tyksiin. Tässä yhteydessä oli todettu, ettei Lainion dopingsäännöstön mukaan välttämättä tarvinnut olla kil­ pailukiellossa ennen ADT:n valvontaryhmän lopullisen dopingpäätöksen tekemistä, vaan hän sai kilpailla jat­ kotutkimusten ajan.

 

0

 
15.3.1993 testaustilaisuudessa edellisen viikon lääki­ tyksestä kysyttäessä Lainio oli ensin ilmoittanut, et­ tei hän ollut käyttänyt mitään hormonivalmistetta. Po­ sitiivisen testituloksen jälkeen huhtikuun lopulla 1993 käydyissä puhelinneuvotteluissa liiton valmentajien, ADT:n valvontaryhmän puheenjohtajan ja laboratorion välillä oli tullut esille, että jotkut e-pillerit voi­ vat elimistössä muuttua nandrolonin aineenvaihdunta­ tuotteiksi, joskin niillä oli myös omia aineenvaihdun­ tatuotteita. Tämän jälkeen Lainio 29.4.1993 päivätyssä selityksessään oli ilmoittanut käyttäneensä Mercilon­ nimisiä e-pillereitä. Puhelimitse Lainio oli ilmoitta­ nut käyttäneensä myös ginseng-valmisteita. Lainion toi­ mittamat näytteet hänen käyttämistään ginseng-aineista eivät olleet sisältäneet kiellettyjä aineita.

 

0

 
Tämän jälkeen ADT:n valvontaryhmän edustajat ja doping­ laboratorion edustajat olivat käyneet SUL:n edustajien kanssa keskusteluja, joissa oli tuotu esille, ettei Mercilon-tableteista muodostunut elimistössä nandrolo­ nia tai sen aineenvaihduntatuotteita, mutta Primolut N

-nimisistä minipillereistä muodostui. Tämän kuultuaan Lainio oli 6.5.1993 ilmoittanut käyttäneensä Mercilonin lisäksi Primolut N:ää.

Jotta testitulos 15.3.1993 olisi ollut väärä, Lainiolla olisi tullut todeta poikkeuksellinen noretisteroniai­ neenvaihdunta. Lainion kehon olisi tullut tuottaa Pri­ molut N -progestiinin aineenvaihduntatuotteena ainoas­ taan sen ja kielletyn nandrolonin yhteisiä aineenvaih­ duntatuotteita eikä lainkaan progestiinin omaa aineen­ vaihduntatuotetta tetrahydronoretisteronia. Kenelläkään ihmisellä ei ollut tavattu sellaista poikkeavuutta.

Toisaalta progestiinin sisältämän noretisteronin imey­ tyvyyden elimistöön olisi tullut olla poikkeuksellisen hidasta, jotta jatkotutkimusten 4. - 11.6.1993 sekä

2. - 9.7.1993 tulokset voitaisiin selittää Primolut N:n käytöllä. Poikkeavuuden todennäköisyys oli alle 0,01 prosenttia.

 

Jatkotutkimuksia ei ollut saatu suoritetuksi asianmu­ kaisella tavalla, koska Lainio oli nauttinut testilääk­ keitä ohjeiden vastaisesti ja kieltäytynyt kontrolloi­ duissa olosuhteissa tehtävästä testistä. Jatkotestien tulokset olivat olleet sellaisia, ettei Lainio ollut


voinut ottaa ainakaan niitä lääkkeitä, joita hän val­ vontaryhmälle oli ilmoittanut ottaneensa. Lainion il­ moitukset hänen ennen jatkotestejä ottamistaan lääk­ keistä olisivat voineet pitää paikkansa vain, jos Lai­ niolla olisi ollut vielä toinenkin harvinainen aineen­ vaihdunnallinen poikkeavuus. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut havaittu tällaista poikkeuksellisen hidasta pro­ gestiinin sisältämän noretisteronin imeytyvyyttä eli­ mistöön.

Jatkotutkimusten tulokset eivät viitanneet fysiologi­ seen poikkeavuuteen, vaan lisäsivät dopingin todennä­ köisyyttä vielä 99,99 prosentin varmuudesta.

 

Lainion 27.2. - 5.3.1995 väliseltä ajalta otetuista virtsanäytteistä Hollannissa tehdyt analyysit olivat varmistaneet, ettei Lainion noretisteroniaineenvaihdun­ ta ollut poikkeuksellinen vaan nimenomaisesti normaa­ liksi todettu. Hollannissa toimitettu koejärjestely oli ollut identtinen Suomen ADT:n valvontaryhmän suunnitte­ leman koejärjestelyn 4. - 11.6.1993 kanssa.

 

0

 
Uusissa tutkimuksissa Lainion virtsanäytteistä oli löy­ tynyt tetrahydronoretisteronia. Uusien tutkimusten jäl­ keen voitiin todeta, että alkuperäisen dopingtestin ja jatkotutkimusten yli 99,99 prosentin varmuudesta jäänyt häviävän pieni mahdollisuus poikkeukselliseen aineen­ vaihduntaan oli poissuljettu. Hollannissa analysoidut kokeet osoittivat selvästi, että Lainion elimistö muo­ dosti Primolut N:n aineenvaihduntatuotetta tetrahydro­ noretisteronia noretisteroniaineenvaihdunnaltaan myös imeytymisen osalta normaalin ihmisen tavoin.

0

 
Lainio oli syyllistynyt 15.3.1993 suoritetun testin mukaan kielletyn nandroloni-nimisen anabolisen ste­ roidin käyttöön ja tapaus oli ollut yksiselitteisesti doping. Lainio ei ollut myöskään voinut dopingtestin eikä aiempien jatkotutkimusten aikana oman ilmoituksen­ sa mukaisesti nauttia Primolut N -valmistetta. Mikäli näin olisi ollut, testituloksissa olisi varmuudella näkynyt noretisteronin oma aineenvaihduntatuote. Ainoa­ na loogisena selityksenä testitulosten eroavuudelle oli, että Lainio oli käyttänyt Primolut N:ää vain vii­ meisimmän, vuonna 1995 valvotuissa oloissa suoritetun testin aikana.

 

Lainion korkeahkoilla testosteroniarvoilla ei ollut mitään tekemistä sen seikan arvioimisessa, oliko hänen aineenvaihduntansa normaali vai poikkeava. Kysymys oli täysin eri asiasta eli elimistön itse tuottamasta ai­ neesta.

Kilpailukiellon sovitteluvaatimusta vastustettiin, kos­ ka muodollisesti vaatimus oli liian myöhään tehty ja asiallisesti urheilijoiden yhdenvertaisuus vaati selvän dopingtapauksen tuomitsemista samojen sääntöjen mukaan.

Käräjäoikeuden päätös 13.3.1996

SUL:n vaadittua päätöstä tai välituomiota kanneoikeu­ desta ja siitä, oliko kysymyksessä tuomioistuinasia, käräjäoikeus otti sanotut väitteet ennen pääkäsittelyä erikseen ratkaistavakseen lausuen seuraavaa:

Perustelut Kanneoikeus


Asiassa oli riidatonta, että Lainio oli Mynämäen Isku r.y:n jäsenenä sitoutunut noudattamaan SUL:n ja sen edustamien urheilun kansainvälisten järjestöjen sääntö­ jä ja määräyksiä. Näihin määräyksiin kuuluivat myös dopingmääräykset. SUL:n kurinpitosäännösten mukaan dopingista voitiin tuomita rangaistuksena kilpailukiel­ to.

 

Lainio oli ollut dopingtestien tekoaikaan Suomen par­ haita juoksijoita ja hänen oli valittu Suomen edustus­ joukkueeseen Stuttgartissa vuonna 1993 pidettyihin yleisurheilun MM-kisoihin. Urheileminen tällä tasolla vaati jokapäiväistä pitkäaikaista ja tarkasti suunni­ teltua harjoittelua, minkä vuoksi urheilija ei käytän­ nössä ehtinyt tehdä ansiotyötä. Urheilijalle maksettiin palkkioita hänen osallistumisestaan kilpailuihin. Kil­ paileminen edellytti käytännössä kuulumista johonkin urheiluseuraan.

 

0

 
Yhdistyslain 32 §,      joka koski yhdistyksen jäsenen, hal­ lituksen ja hallituksen jäsenen kannetta yhdistyksen päätöksen pätemättömäksi julistamiseksi, ei käräjäoi­ keuden mielestä voinut tulla kysymykseen tässä asiassa, koska Lainio ei ollut SUL:n jäsen. Tästä syystä ei lainkohdassa asetettua kolmen kuukauden määräaikaakaan voitu soveltaa Lainioon.

 

Yhdistyslain 33 §, joka koski muun muassa sivullisen oikeutta loukkaavaa yhdistyksen päätöstä, saattoi tulla sovellettavaksi, jos näytettiin päätöksen loukkaavan Lainion oikeuksia urheilijana. Kun otettiin huomioon, että Lainio kilpailukieltoon jouduttuaan ei ollut voi­ nut enää harjoittaa tällä tasolla ammattina pidettävää juoksemista eri kilpailuissa, kilpailukielto merkitsi hänelle käytännössä ansiotulojen loppumista tämän amma­ tin harjoittamisesta. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, että kilpailukieltoa voitiin tässä tapauksessa verrata työntekoboikottiin.

0

 
Jos kilpailukieltopäätös todettaisiin virheellisin pe­ rustein asetetuksi, olisi se SUL:n päätöksenä mitätön. Kun urheilun oikeusturvalautakunta, joka oli antanut ratkaisunsa valitukseen SUL:n hallituksen päätöksestä, ei ollut itsenäinen orgaani, eikä Lainio ollut hyväksy­ nyt sitä myöskään välitystuomioistuimeksi asiassa, kä­ räjäoikeus katsoi, että Lainiolla oli erityinen syy mitättömyys- ja kieltokanteen ajamiseen tässä asiassa.

Tuomioistuinasia

 

Tuomioistuin ei voinut tutkia yhdistyksen päätösten tarkoituksenmukaisuutta. Käräjäoikeus katsoi, että ky­ symys ei tässä tapauksessa ollut tarkoituksenmukaisuus­ harkinnasta vaan urheilijan oikeussuojan tarpeesta.

 

Sitoutumalla noudattamaan dopingsäännöstöä SUL ja sen alaiset urheilujärjestöt olivat velvolliset toimimaan dopingvalvontaa suoritettaessa ja kurinpitorangaistuk­ sia määrättäessä sääntöjen edellyttämällä tavalla.

SUL:n velvollisuutena oli rangaistuksista päättäessään tutkia ja valvoa, että rangaistuksen edellytykset oli­ vat olemassa eli että urheilija oli rikkonut sääntöjä ja tämä rikkomus oli todettu asianmukaisesti. Doping­ menettelyn kohteeksi joutuneella urheilijalla oli oi­ keus vaatia testin asianmukaista suorittamista sekä että kurinpitorangaistukseen johtaneet päätelmät tes-


tien lopputuloksesta ja siihen johtaneista seikoista sekä tapahtumista olivat vallitsevan tietämyksen perus­ teella yksiselitteiset. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen kanneoikeutta koskevalta osin lausuttu ansiotulojen menettäminen käräjäoikeus katsoi, että Lainiolla oli erityinen peruste saattaa kilpailukieltoon johtanut menettely sekä rangaistuksen tuomitsemiseen johtaneet testitulokset niistä tehtyine johtopäätöksineen yleisen tuomioistuimen tutkittavaksi riippumatta siitä, millä tasolla järjestökentässä väitetty menettelyvirhe oli tapahtunut.

Tuomiolauselma

 

Käräjäoikeus hylkäsi SUL:n väitteet Lainion kannevallan puuttumisesta sekä siitä, että kysymyksessä ei olisi yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluva asia.

Käräjäoikeuden tuomio 22.5.1996 Perustelut

Väitetty kanneoikeuden menettäminen

0           SUL oli väittänyt, että kanneoikeus olisi menetetty sen vuoksi, että kannetta ei ollut nostettu määräajassa SUL:n päätöksen tekemisestä.

Yhdistyslain 33 §:n mukaan yhdistyksen päätös oli moi­ tekanteesta huolimatta mitätön, jos se loukkasi sivul­ lisen oikeutta. Kanneoikeutta ei ollut sidottu määräai­ kaan. Mainitun lainkohdan nojalla käräjäoikeus katsoi Lainiolla olevan määräajasta riippumaton oikeus saada kilpailukieltoaan koskeva SUL:n päätös tutkittavaksi.

Väitetyt menettelyvirheet

 

Dopingia säänneltiin vuodelta 1992 olevissa urheilun kansainvälisissä säännöissä sekä ADT:n säännöissä. Mo­ lemmissa säännöissä doping oli ankarasti kielletty.

0

 
Molempien sääntöjen mukaan kyseessä oli doping muun muassa silloin, kun urheilijan kehon kudoksista tai nesteistä löytyi kiellettyä ainetta. Riidatonta oli, että nandroloni kuului kiellettyihin anabolisiin ste­ roideihin.

 

ADT:n sääntöjen 2.2. kohdan mukaan kunkin valtakunnal­ lisen urheilujärjestön oli noudatettava ADT:n hyväksy­ mää dopingsäännöstöä. 3. kohdan mukaan ADT:n valvonta­ ryhmä käsitteli kaikki dopingtapaukset.

 

Mikäli testitulos oli positiivinen, valvontaryhmä mää­ ritteli asianosaista urheilijaa ja hänen järjestöään kuultuaan, oliko kyseessä doping. Jos kyse oli dopin­ gista, urheilijan järjestön oli ADT:n sääntöjen mukaan rangaistava urheilijaa häntä kuultuaan kuukauden ku­ luessa siitä, kun se oli saanut tiedon valvontaryhmän päätöksestä. IAAF:n sääntöjen mukaan jokaisella urhei­ lijalla oli oikeus tulla kuulluksi kansallisen liitton­ sa asettaman toimikunnan edessä ennen kuin mitään pää­ töstä kilpailukelvottomuudesta tehtiin. Tällöin urhei­ lijalle annettiin ilmoitus oikeudesta tulla kuulluksi sekä kuulemista koskeva anomuslomake. Jollei urheilija palauttanut anomuslomaketta 28 päivän kuluessa ilmoi­ tuksen saamisesta, hänen katsottiin luopuneen oikeudes­ taan tulla kuulluksi.


Urheilija ei saanut osallistua kilpailuihin sen jäl­ keen, kun hän oli saanut tiedon ADT:n valvontaryhmän päätöksestä syyttömäksi toteamiseen tai kilpailukiellon päättymiseen saakka.

IAAF:n säännön 60 kohdan 2 mukaan dopingrikkomukseen syyllistynyt urheilija tuli ensimmäisestä rikkomuksesta olemaan kilpailukelvoton vähintään neljä vuotta näyt­ teen otosta.

IAAF:n ja ADT:n sääntöjen mukaan jo kielletyn aineen löytyminen loi olettaman dopingista. Tämän vuoksi dopingista epäillyn kantajan tuli siitä huolimatta, että menettelystä seurasi sanktiona kilpailukielto, riita-asian yleisten todistustaakkasäännösten mukaan näyttää, että testitulokseen oli olemassa jokin hyväk­ syttävä syy kuten poikkeuksellinen aineenvaihdunta.

Näyttö

 

Todistaja Aki Jussi Laurila, joka oli toiminut Lainion valmentajana, sekä Lainio todistelutarkoituksessa kuul­ tuna olivat ehdottomasti kiistäneet dopingin käytön.

0            Todistaja, SUL:n talouspäällikkö Antti Ensio Eskelinen oli kertonut, että dopingtapauksen käsittely tuli vi­ reille SUL:ssa ADT:n valvontaryhmän ilmoituksesta. SUL oli saanut valvontaryhmältä ilmoituksen dopingista 9.8.1993. Ilmoituksen saatuaan SUL varasi urheilijalle mahdollisuuden tulla kuulluksi ennen mahdollisen kil­ pailukiellon määräämistä. Ennen valvontaryhmän ilmoi­ tuksen saapumista SUL:lla ei ollut ollut mahdollisuutta puuttua dopingiin eikä määrätä kilpailukieltoa. SUL:n päätös ei edellyttänyt asian käsittelyä ADT:ssa. Kil­ pailukielto annettiin määräajaksi, joka ensikertalai­ selle oli Tokiossa vuonna 1991 pidettyjen maailmanmes­ taruuskisojen yhteydessä muutettu enintään neljäksi vuodeksi.

 

)

 
Todistaja, farmakologian dosentti ja ADT:n puheenjohta­ ja Timo Seppälä oli kertonut, että kun Lainio oli eh­ dottomasti kiistänyt käyttäneensä nandrolonia ja kun oli ollut pieni mahdollisuus, että hänellä oli poik­ keuksellinen aineenvaihdunta, Lainiolle oli tarjottu mahdollisuus uusilla kokeilla osoittaa positiivisten näytteiden johtuvan poikkeuksellisesta aineenvaihdun­ nasta. Kuitenkin jo 15.3.1993 suoritetun testin ja sii­ tä 13.5.1993 suoritetun B-näytteen analyysin positiivi­ set tulokset olivat olleet riittävä peruste dopingin toteamiseksi. Lisäksi noissa testeissä kuten kaikkien muidenkin naisurheilijoiden, joiden näytteistä oli löy­ tynyt nandrolonin aineenvaihduntatuotteita, oli tutkit­ tu myös noretisteronin aineenvaihduntatuotteita, mutta tetrahydronoretisteronia ei ollut löytynyt. Tämän vuok­ si sillä, mitä oli keskusteltu uusien näytteiden otta­ misesta, ei ollut merkitystä asiassa muutoin kuin jos pystyttäisiin osoittamaan Lainion poikkeuksellinen ai­ neenvaihdunta syyksi testituloksiin.

 

ADT:n valvontaryhmän pöytäkirjoista 4.8.1993 ja 6.8.1993 ilmeni, että aiemmassa 4.8.1993 pidetyssä ko­ kouksessa oli tehty päätös tapauksen katsomisesta dopingiksi ilman, että Lainio olisi ollut läsnä. Ko­ kouspöytäkirjasta kuitenkin ilmeni, että ilmoitus SUL:lle tehtäisiin vasta Lainion kuulemisen jälkeen.

Lainio olikin ollut kuultavana samana päivänä pidetyssä myöhemmässä kokouksessa, jolloin hän oli myöntänyt ot-


taneensa omia Primolut N -lääkkeitään lumelääkkeiden sijaan. Kun vielä oli ollut pieni mahdollisuus Lainion poikkeuksellisesta aineenvaihdunnasta, kokouksessa oli pöytäkirjan mukaan päätetty perua aiemmin illalla tehty päätös, "mikäli Lainio suostuu syömään Primolut N:ää täysin kontrolloiduissa olosuhteissa." Kun 6.8.1993 pidetyssä puhelinkokouksessa oli todettu edelliseksi päiväksi sovitun kontrolloidun koesarjan epäonnistu­ neen, valvontaryhmä oli tehnyt lopullisen päätöksen tapauksen toteamisesta dopingiksi ja tehnyt siitä 9.8.1993 ilmoituksen SUL:lle.

Johtopäätös

 

Kun Lainiota oli ennen lopullisen päätöksen tekemistä dopingista kuultu, menettelyvirhettä ei tältä osin ol­ lut tapahtunut.

 

0

 
Todistajien Eskelisen ja Seppälän kertomusten perus­ teella käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Lainiolle olisi takautuvasti määrätty pidempi kilpailu­ kielto kuin mikä näytteenottohetkellä voimassa olleiden määräysten mukaan oli mahdollista. Näyttämättä oli myös jäänyt, että kilpailukiellon määräämistä olisi aiheetta lykätty sekä että kilpailukiellon määräämättä jättämi­ nen olisi ollut osoituksena annetun näytteen riittämät­ tömyydestä dopingin toteamiseksi ja kilpailukiellon määräämiseksi.

Käräjäoikeus katsoi, että dopingtapauksen käsittelylle IAAF:n ja ADT:n säännöissä asetetut määräajat olivat säännösten kirjoitustavan perusteella ohjeellisia ja että pääpaino niissä oli urheilijan kuulemisella ennen kilpailukiellon määräämistä. Tämän vuoksi, kun normeis­ sa asetettujen määräaikojen ylittämisen oli näytetty johtuneen Lainion oikeusturvan varmistamisesta hänelle tarjotuilla jatkotutkimuksilla sekä Lainion kuulemises­ ta, käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että asian käsittelyssä vasta 24.9.1993 SUL:ssa olisi tapahtunut menettelyvirhe, vaikka ilmoitus dopingista olikin saa­ punut jo 9.8.1993.

0            Dopingtesteistä yleensä

Näyttö

 

Todistaja, farmakologian professori Reino Olavi Pelko­ nen, joka oli kansainvälisen tason asiantuntija steroi­ dien ja steroidirunkoisten lääkeaineiden metabolian alalla ja joka oli antanut myös kirjallisen lausunnon tässä asiassa, oli kertonut, että dopingtestauksen tär­ kein ydin oli joko kielletyn aineen tai sen aineenvaih­ duntatuotteen eli metaboliitin mittaaminen yksiselit­ teisellä tavalla. Testausmenetelmät kuten tässä tapauk­ sessa käytetty massaspektrometria olivat äärimmäisen herkkiä ja niillä voitiin osoittaa äärimmäisen pieniä määriä joko kiellettyä ainetta tai sen metaboliittia.

Jos jokin aine tai sen metaboliitti pystyttiin edellä mainitulla menetelmällä osoittamaan, tulosta voitiin pitää käytännöllisesti katsoen sataprosenttisena näyt­ tönä aineen käytöstä.

 

Primolut N:n vaikuttava aine noretisteroni sekä kiel­ letty nandroloni olivat kemiallisesti hyvin erilaisia. Noretisteronin päämetaboliittia eli niin sanottua sor­ menjälkeä tetrahydronoretisteronia muodostui yleensä yli puolet metaboliiteista, minkä lisäksi muodostui


pieniä määriä nandrolonin metaboliitteja. Nandrolonista ei voinut muodostua metaboliittina tetrahydronoretiste­ ronia vaan ainoastaan nandrolonin omia metaboliitteja.

 

Sekä noretisteroni että nandroloni olivat lääkkeitä, joiden vaikutusta oli ennen markkinoille tuloa tutkittu 500 - 1 500 tavallisella ihmisellä. Molemmat olivat olleet markkinoilla hyvin pitkän aikaa, joten niistä oli kokemusta todennäköisesti sadoista tuhansista, jopa miljoonista ihmisistä. Nandrolonia oli tutkittu myös urheilijoilla, koska se oli anabolisena steroidina kielletty.

Noretisteroni imeytyi melko rasvaliukoisena aineena no­ peasti ja se oli todettavissa verestä jo 10 - 20 minuu­ tin kuluttua ja alle tunnissa näkyi virtsassa tetrahyd­ ronoretisteronia. Nandrolonilla ja noretisteronilla oli suunnilleen sama eliminaatiopuoliintumisaika eli 6 - 8 tuntia.

 

0

 
Jotkin lääkkeet, sairaudet, kova harjoittelu ja kuukau­ tiskierron eri vaiheet saattoivat vaikuttaa joidenkin entsyymien määriä lisäävästi tai vähentävästi, mutta vaihtelut olivat enimmillään muutaman kymmenen prosen­ tin luokkaa, yleensä 10 - 20 prosenttia. Yleensä pitkä­ aikainen raskas ruumiillinen harjoittelu kiihdytti me­ taboliaa. Kuitenkaan mikään tiedossa ollut tekijä ei voinut kokonaan ehkäistä eikä viivästyttää metaboliit­ tien esiintuloa, vaan metaboliittia oli todettavissa joko suurempana tai pienempänä määränä verestä pian noretisteronin nauttimisen jälkeen.

Todistaja Seppälä oli kertonut yhtenevästi Pelkosen kanssa noretisteroni- ja nandroloniaineenvaihdunnasta. Seppälän kertoman mukaan ihmisen korkealla testostero­ niarvolla ei ollut mitään tekemistä steroidiaineenvaih­ dunnan kanssa, vaan kyseessä olivat aivan eri entsyymit ja entsyymijärjestelmät.

Lainiolle suoritetut testit ja tuloksista tehdyt johto­ päätökset

 

0

 
Riidatonta oli, että 15.3.1993 Lainiolta otetuista näytteistä oli molemmista löytynyt nandrolonin aineen­ vaihduntatuotteita mutta ei lainkaan tetrahydronoretis­ teronia.

Lainio oli todistelutarkoituksessa kuultuna kertonut, ettei hän ensin ollut muistanut mainita ottaneensa sekä Mercilonia että Primolut N:ää vaan oli muistanut lääk­ keet vasta, kun häneltä oli niistä kysytty. Nandrolonin käytön Lainio oli kiistänyt.

 

Todistajien Pelkosen ja Seppälän kertomusten mukaan kenelläkään ihmisellä ei ollut tavattu sellaista ai­ neenvaihduntaa, jossa noretisteronin sormenjälki ei tullut näkyviin. Tällainen poikkeama oli Pelkosen mu­ kaan hypoteettisesti mahdollinen ja se voitiin todeta antamalla koehenkilöille noretisteronia ja tutkimalla virtsaan erittyvät metaboliitit ensimmäisen vuorokauden aikana. Pelkosen lausunnon mukaan Mercilonin sisältämät tehoaineet olivat niin paljon nandrolonista ja noretis­ teronista poikkeavia, ettei niistä voinut elimistössä tulla kummankaan metaboliitteja. Pelkosen mukaan farma­ kologiselta ja analyyttiseltä kannalta suhteellisen korkeat pitoisuudet nandorolonin metaboliitteja viitta­ sivat vahvasti nandrolonin käyttöön. Myös Seppälä oli


katsonut yli 99,99 prosentin todennäköisyydellä Lainion käyttäneen nandrolonia ennen 15.3.1993 testiä.

 

Jatkotutkimukset oli tehty kolmena jaksona, jolloin Lainion oli pitänyt syödä viitenä päivänä ohjeiden mu­ kaan Primolut N:ää. Tutkimuksia ei ollut suoritettu täysin kontrolloiduissa olosuhteissa. Seppälän mukaan Lainiolle oli kerrottu, mitä etsittiin, ja että hänen kannaltaan olisi edullista, jos Primolutin syömisen jälkeen ilmestyisi viimeistään keskiviikkona 9.6.1993 nandrolonin eikä noretisteronin metaboliitteja. Testi­ tulosten mukaan kolmantena päivänä eli keskiviikkona ilmestyi nandrolonin metaboliitteja, joita näkyi vielä torstaina ja perjantaina otetuissa näytteissä. Noretis­ teronia ei tullut esiin mistään näytteestä.

Toisessa kokeessa Lainiolle oli todistaja Seppälän ker­ toman mukaan annettu kontrollimielessä lumelääkkeitä sen selvittämiseksi, tulisivatko nandrolonin aineen­ vaihduntatuotteet tälläkin kerralla esiin. Lainio ei kuitenkaan ollut oman kertomansa mukaan ottanut kaikkia lumelääkkeitä. Nandrolonin aineenvaihduntatuotteet il­ meistyivät kuten ensimmäisessä kokeessa.

0           Viimeisen testin tuloksista ei ollut löytynyt nandrolo­ nin eikä noretisteronin metaboliitteja, mutta testilää­ käri oli epäillyt manipulaatiota.

 

Todistajien Pelkosen ja Seppälän mukaan suoritetut jatkotutkimukset viittasivat siihen, että Lainio oli niiden aikana käyttänyt nandrolonia kolmannesta testi­ päivästä lähtien mutta ei ollenkaan Primolut N:ää. Pel­ konen oli täsmentänyt antamaansa lausuntoa siten, ettei pystynyt kuvittelemaan mitään farmakologista syytä, miksi metaboliitit olivat mitattavissa vasta kolmannen tai myöhemmän päivän näytteestä, sillä mitään sellaista häiriötä tai tilannetta ei ollut tiedossa, joka olisi voinut aiheuttaa yleensä nopeasti imeytyvän noretiste­ ronin metaboliitin ilmestymisen vasta kolmantena päivä­ nä. Pelkosen mukaan kyseessä täytyi olla jokin muu kuin farmakologinen syy.

Johtopäätös

Lainiolle suoritettujen kokeiden ja niistä saatujen tulosten sekä todistajien Pelkosen ja Seppälän kerto­ musten perusteella käräjäoikeus katsoi jääneen näyttä­ mättä, että Lainion erittäin poikkeukselliset koetulok­ set olisivat olleet seurausta hänen poikkeuksellisesta aineenvaihdunnastaan tai noretisteronin hitaasta imey­ tyvyydestä. Todistajien kertomusten perusteella käräjä­ oikeus piti ilmeisenä, että tulokset olivat johtuneet kielletyn nandrolonin käyttämisestä ennen 15.3.1993 tehtyä testiä sekä jatkotutkimusten kahden ensimmäisen koesarjan kolmannesta päivästä lukien.

Hollannissa analysoidut kokeet

Näyttö

 

Lainiolle vuonna 1995 suoritettujen tutkimusten tulos­ ten perusteella Hollannin huume- ja dopingtutkimuksen instituutissa tohtori Douwe de Boer oli antanut lausun­ non, jonka mukaan Lainion noretisteronin metabolia ei ollut poikkeuksellinen ja loppupäätelmänä Lainion nore­ tosteronimetabolismi voitiin todeta normaaliksi.


Todistaja Seppälän antaman lausunnon mukaan vuonna 1995 Lainiolle suoritettu koesarja oli jäljitellyt läheises­ ti 15.3.1993 suoritetun dopingtestin yhteydessä 4. - 11.6.1993 suoritettua testiä. Testi oli suoritettu Tu­ russa täysin kontrolloiduissa olosuhteissa ja nyt tes­ tituloksista oli tullut esiin Primolut N:n nauttimisen jälkeen sen sormenjälki eli tetrahydronoretisteroni.

Tulos oli vastannut normaalia noretisteroniaineenvaih­ duntaa ja imeytyvyyttä.

Johtopäätös

 

Todistajien Pelkosen ja Seppälän kertoman perusteella käräjäoikeus katsoi, ettei mikään ulkopuolinen tekijä kuten kova harjoittelu voinut häivyttää tetrahydronore­ tisteronia kokonaan vaan muuttaa sitä korkeintaan pari­ kymmentä prosenttia suuntaan tai toiseen. Tällä perus­ teella käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että testien tulokset olisivat palautuneet normaaleiksi vuonna 1995 siitä syystä, että Lainio ei ollut enää kyseisenä vuonna harjoitellut niin kovasti kuin vuonna 1993.

0            Kilpailukiellon kohtuullistaminen

Oikeustointa tai sen ehtoa voitiin sovitella, jos se oli kohtuuton tai sen soveltaminen johti kohtuuttomuu­ teen. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa oli otettava huo­ mioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oi­ keustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuh­ teet sekä muut seikat.

 

Kun kantaja oli kanteella vaatinut kilpailukiellon ku­ moamista, hän sai vielä pääkäsittelyssä kanteenmuutos­ kiellon estämättä esittää samasta perusteesta johtuvan vaatimuksen, mistä syystä käräjäoikeus tutki kantajan vaatimuksen.

Johtopäätös

0

 
Koska Lainion vuonna 1993 antamat testitulokset osoit­ tivat hänen syyllistyneen dopingiin, joka oli sekä kan­ sallisesti että kansainvälisesti ankarasti kielletty, käräjäoikeus katsoi urheilijoiden tasavertaisen kohte­ lun ja yleisen urheilumoraalin kannalta sekä huomioon ottaen kilpailukiellon määräaikaisuuden, ettei jutussa ollut esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla Lainiolle tuomittua kilpailukieltoa voitaisiin kohtuul­ listaa.

Tuomiolauselma

 

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen ja velvoitti Lainion kor­ vaamaan SUL:n oikeudenkäyntikulut korkoineen.

 

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet Hartikainen, Takki ja Mikkola.

Helsingin hovioikeuden tuomio 24.10.1996

Lainio valitti hovioikeuteen toistaen kanteensa. SUL vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä toistaen aikaisemmin esittämänsä perusteet mukaan luettuna kärä­ jäoikeuden päätöksessä 13.3.1996 tarkoitetut väitteet.

Hovioikeus lausui ratkaisunaan seuraavaa:


I   Käräjäoikeuden päätös 13.3.1996 Tuomioistuinasia

SUL:n hallituksen päätös kilpailukiellon määräämisestä epäsi Lainiolta oikeuden kilpailukiellon kuluessa osal­ listua mihinkään Kansainvälisen Amatööriyleisurheilu­ liiton IAAF:n sääntöjen tai jäsenliiton kansallisten sääntöjen alaisiin kilpailuihin ja siten käytännössä esti Lainion kilpailemisen yleisurheilukilpailuissa Suomessa ja ulkomailla kilpailukiellon aikana. Samalla se esti häntä tavoittelemasta kilpailujen palkintoja sekä muita urheilijoille maksettavia palkkioita ja tu­ loja, jotka nykyisin olivat huipputasolla määriltään merkittäviä. Pitkä kilpailukielto saattoi tosiasialli­ sesti johtaa myös urheilijan kilpailu-uran päättymi­ seen.

 

0

 
Yhdistysautonomian periaatteen mukaisesti yhdistys oli lähtökohtaisesti oikeutettu tekemään päätöksensä sään­ töjensä ja lain asettamissa rajoissa. Oikeuskirjalli­ suudessa oli katsottu, että muun muassa tiettyjen ur­ heilusääntöjä koskevien riita- ja tulkintakysymysten ratkaiseminen ei kuuluisi yleisten tuomioistuinten toi­ mivaltaan vaan yksinomaan urheilujärjestöjen sisäisen ratkaisuvallan piiriin. Urheilun keskusjärjestöjen kes­ kinäisin sopimuksin oli myös luotu urheilutoiminnan sisäinen oikeusturvajärjestelmä.

Euroopan neuvoston piirissä ihmisoikeuksien ja perusva­ pauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artik­ lan 1 kappaleen mukaan jokaisella oli kuitenkin oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julki­ seen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippu­ mattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa muun muassa silloin, kun päätettiin hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Kilpailukielto vaikutti yllä ku­ vattuihin urheilijan oikeuksiin ja etuihin, joten sitä koskevan riitaisuuden käsittelyn epääminen tuomioistui­ messa johtaisi ristiriitaan edellä mainitusta sopimus­ määräyksestä ilmenevän periaatteen kanssa.

 

0

 
Näin ollen ja kun kilpailukieltoa koskeva päätös oli tosiasiallisilta vaikutuksiltaan urheilijalle erittäin ankara seuraamus, SUL:n hallituksen päätös vaikutti Lainion oikeuksiin niin ratkaisevasti, että hänellä oli oikeussuojan tarve saada yhdistyksen hallituksen pää­ töksen moittimista koskeva asiansa yleisen tuomioistui­ men tutkittavaksi.

Kanneoikeus

Lainio oli ollut SUL:n jäsenyhdistyksen Mynämäen Isku r.y:n jäsen mutta ei ensiksi mainitun yhdistyksen jä­ sen. SUL:n hallituksen päätös kohdistui siis Lainioon sivullisena. Hänellä oli yhdistyslain erityisten määrä­ aikojen sitomatta oikeus nostaa päätöksen moittimista koskeva kanne ottaen huomioon edellä mainitun yleisso­ pimuksen 6 artiklan 1 kappaleen ja myös yhdistyslain yhdistyksen päätöksen moitetta koskevat säännökset.

Väite kanneoikeuden puuttumisesta oli siten hylättävä.

II   Käräjäoikeuden tuomio 22.5.1996

 

Syytä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen pääasian osalta ei ollut.


Oikeudenkäyntikulut

 

Lainio oli voittanut asiassa siltä osin kuin kysymys oli ollut siitä, oliko kyseessä tuomioistuinasia, millä seikalla oli sekä tässä yksittäistapauksessa että lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tärkeä merkitys, sekä myös kanneoikeuttaan koskevalta osalta. SUL puolestaan oli voittanut riidan pääasiaa koskevalta osalta. Asiassa oli näin ollen osa vaatimuk­ sista ratkaistu Lainion hyväksi ja osa yhdistyksen hy­ väksi. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin perusteella asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntiku­ lunsa asiassa vahinkonaan, koska syytä kulujen osittai­ seenkaan korvaamiseen ei ollut.

Tuomiolauselma

 

I   Käräjäoikeuden päätöksen 13.3.1996 lopputulosta ei muutettu.

 

II   Käräjäoikeuden tuomiota 22.5.1996 muutettiin siten, että Minna Lainio vapautettiin korvaamasta Suomen Ur­ heiluliitto r.y:n oikeudenkäyntikuluja. Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

 

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Uoti, Virkkunen ja Galkin. Esittelijä Jukka Salonen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

 

Lainiolle ja SUL:lle myönnettiin valituslupa. Lainio toisti valituksessaan kanteensa. SUL vaati valitukses­ saan asian jättämistä myös oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeuden tuomion varaan.

 

SUL vastasi Lainion valitukseen ja vaati sen hylkäämis­ tä toistaen aikaisemmin esittämänsä perusteet mukaan luettuna käräjäoikeuden päätöksessä 13.3.1996 tarkoite­ tut väitteet. Lainio vastasi SUL:n valitukseen ja vaati esittämillään perusteilla sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 14.10.1998

u Perustelut

Kanteen tutkiminen

 

Suomen Urheiluliitto r.y. (SUL) on vastauksessaan tois­ tanut väitteen siitä, ettei Lainiolla ole yhdistyslain perusteella oikeutta esittää kanteen mukaisia vaatimuk­ sia ja ettei kysymyksessä ole tuomioistuinasia.

 

Lainion kanteessa vaaditaan SUL:n kilpailukieltoa kos­ kevan päätöksen kumoamista ja toissijaisesti tuohon päätökseen vetoamisen kieltämistä. Lisäksi Lainio on vaatinut kilpailukiellon kohtuullistamista.

 

Yhdistyksen päätöksen kumoaminen tai sen mitättömyyden vahvistaminen kuuluu yhdistyslain mukaan yleisen tuo­ mioistuimen toimivaltaan. Kieltotuomion antaminen ja yhdistyksen päätöksen kohtuullistaminen ovat myös ylei­ sessä tuomioistuimessa käsiteltäviä asioita. Kysymys siitä, missä määrin tuomioistuimen tulee tällaisen kan­ teen yhteydessä asiallisesti tutkia, onko urheilija syyllistynyt urheilujärjestöjen doping-sääntöjen rikko­ miseen ja onko doping-asian käsittelyssä noudatettu säännöissä edellytettyä menettelyä, on yhdistysoikeu-


dellinen tai urheilijan ja urheilujärjestön mahdolli­ seen sopimukseen perustuva sopimusoikeudellinen, mutta ei prosessuaalinen kysymys. Näin ollen tältä osin on kysymys kanteen hyväksymisen edellytyksistä eikä oikeu­ denkäynnin edellytyksistä.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymys on tuomioistuinasiasta. Sen vuoksi SUL:n oikeudenkäyntiväite hylätään.

Kysymys kilpailukieltopäätöksen oikeellisuuden ratkai­ semisesta

Siltä osin, voidaanko tässä tapauksessa ottaa tuomiois­ tuimessa asiallisesti ratkaistavaksi, onko Lainio syyl­ listynyt dopingiin ja onko dopingin tutkiminen tapahtu­ nut sääntöjen mukaisesti, Korkein oikeus toteaa seuraa­ vaa.

Lainio ei ole SUL:n jäsen. Liiton vahvistamat doping­ säännöt sitovat kuitenkin myös Lainiota ja määrätty kilpailukielto estää häntä osallistumasta kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla.

0            Yhdistyslaissa omaksutusta yhdistysautonomian periaat­ teesta seuraa, että lain mukaan yhdistyksen jäsenen moitekanne voi menestyä vain, jos yhdistyksen päätös ei

ole syntynyt asianmukaisessa järjestyksessä tai jos se on lain tai sääntöjen vastainen. Sivullisen oikeutta loukkaava yhdistyksen päätös on mitätön. Mitätön on myös sellainen päätös, joka vähentää jäsenellä sääntö­ jen mukaan olevaa erityistä etua yhdistyksessä tai loukkaa jäsenen tasavertaisuutta.

 

0

 
Yhdistyslaissa tarkoitettuna sivullisena Lainiota ei voida pitää, koska hän itsekin katsoo SUL:n säännöissä olevat doping-määräykset itseään sitoviksi. Jäsenyys tai siihen verrattava asema merkitsisi sitä, että Lai­ niolla olisi oikeus määräajassa moittia SUL:n päätöstä. Kannetta ei voisi kuitenkaan perustaa siihen, että doping-ratkaisu ja kilpailukieltopäätös olisivat sisäl­ löltään virheellisiä tai Lainion kannalta kohtuuttomia. Tältä osin oikeusturvakeinot rajoittuisivat urheilujär­ jestöjen omiin oikeusturvajärjestelyihin. Nyt ei myös­ kään ole kysymys edellä mainituista yhdistyksen jäsentä koskevan päätöksen mitättömyysperusteista.

 

Tämän jälkeen tulee pohdittavaksi, onko olemassa perus­ teita, joilla puheena olevan kaltainen yhdistyksen paa­ tös voisi yhdistyslaissa asetetuista rajoituksista huo­ limatta tulla sisältönsä puolesta tuomioistuimessa asiallisesti ratkaistavaksi. Korkein oikeus katsoo, että tällainen peruste voi olla ilmeinen ja riittävä oikeussuojan tarve.

Pääsääntöisesti urheilun omat toimihenkilöt ja organi­ saatiot ratkaisevat urheilun erimielisyydet urheilu­ sääntöjen ja -tapojen perusteella. Tuomioistuimessa ratkaistavaksi urheiluriita voi kohota vain poikkeusta­ pauksissa. Tällöin edellytetään selvää ja huomattavaa oikeussuojan tarvetta esimerkiksi sen johdosta, että päätöksellä tai toimenpiteellä on merkittäviä vaikutuk­ sia, jotka ulottuvat kyseistä kilpailua, ottelua tai harjoitusta pidemmälle.

 

Lainio on kansainvälisen tason urheilija, jolle urheilu ei ole vain harrastus, vaan myös merkittävä toimeentu-


lon lähde. Kilpailukielto estää Lainiota hovioikeuden tuomiossa mainituin tavoin tavoittelemasta kilpailujen palkintoja sekä saamasta valmennuskorvauksia ja muita tuloja, jotka voivat nykyajan huippu-urheilussa olla määrältään merkittäviä. Pitkällä kilpailukiellolla voi olla ratkaiseva merkitys koko urheilu-uran kannalta.

SUL:n päätökseen liittyy siten Lainion osalta sellaisia merkittäviä taloudellisia ja muita vaikutuksia ja seu­ rauksia, jollaisia ei yleensä liity aatteellisen yhdis­ tyksen jäsenyyteen.

 

Kun kilpailukiellon perusteena on doping, päätös on myös omiaan kielteisesti leimaamaan asianomaisen urhei­ lijana. Kysymys on tällöin ihmisen kunniasta, joka kuu­ luu hallitusmuodossa mainittuihin perusoikeuksiin ja jota asianomaisen tulee voida tehokkaasti puolustaa.

Tämä näkökohta osaltaan tukee sitä, että pitkään kil­ pailukieltoon dopingin perusteella määrätyllä tulee olla oikeus saada kilpailukiellon oikeellisuus tuomio­ istuimessa asiallisesti ratkaistuksi kilpailukiellon antaneen urheilujärjestön tai -seuran sääntöjen tai yhdistyslain normaalissa yhdistystoiminnassa esiintyvi­ en moitekanteiden menestymiselle asettamien rajoitusten

0             estämättä.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo,

että Lainiolla on ilmeinen ja riittävä oikeussuojan tarve saada kilpailukieltopäätöksen perusteen eli sen, onko hän syyllistynyt dopingiin, asiallinen oikeelli­ suus tuomioistuimessa ratkaistuksi. Sen vuoksi yhdis­ tyslain ja SUL:n sääntöjen asettamat rajoitukset eivät ole esteenä kanteen asialliselle ratkaisemiselle tältä osalta.

Kilpailukiellon perustetta koskeva ratkaisu

 

SUL:n päätöksen kumoamista ja siihen vetoamisen kieltä­ mistä koskevien vaatimusten osalta Korkein oikeus hy­ väksyy alempien oikeuksien perustelut.

Vaatimus kilpailukiellon lyhentämisestä

 

0

 
Lainio on vaatinut toissijaisesti kilpailukiellon ly­ hentämistä kohtuusperusteella. Tältä osin on kysymys yhdistysautonomian piiriin kuuluvasta asiasta, johon tuomioistuin voi puuttua vain yhdistyslain 32 ja

33 §:issä säädetyillä perusteilla, koska asiaan ei lii­ ty sellaista ilmeistä ja riittävää oikeussuojan tarvet­ ta, johon edellä kilpailukiellon perusteen osalta on viitattu.

Oikeudenkäyntikulut

 

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin säännös koskee sanamuotonsa mukaan tilannetta, jossa samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia ja näistä osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi. Vaatimuksella tarkoitetaan säännöksessä kannevaatimusta. Siten sään­ nös koskee esimerkiksi tapauksia, joissa samassa oikeu­ denkäyntimenettelyssä käsitellään useita kanteita samaa vastaajaa vastaan, tai joissa käsitellään kannetta ja vastakannetta yhdessä. Sen sijaan säännöstä ei ole tar­ koitettu koskemaan käsillä olevan kaltaista tilannetta, jossa vastaaja on vaatinut ensisijaisesti kanteen tut­ kimatta jättämistä ja toissijaisesti kanteen hylkäämis­ tä.


Lainio, jonka kanne tulee kokonaisuudessaan hylätyksi, häviää asian oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tar­ koitetulla tavalla. Siten hän on velvollinen korvaamaan Suomen Urheiluliitto r.y:n oikeudenkäyntikulut asiassa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta muuta kuin oikeudenkäyntikuluja koskevilta osin.

 

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin Minna Lai­ nio on vapautettu korvaamasta Suomen Urheiluliitto r.y:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa ja asia jätetään myös tältä osin käräjäoikeuden tuomion loppu­ tuloksen varaan.

 

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm (eri mieltä), Wirilander, Raulos (eri mieltä), Tulokas ja Krogerus. Esittelijä Pekka Pulkkinen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

0

 
Virkaa toimittava nuorempi oikeussihteeri Pulkkinen: Korkein oikeus lausunee tuomionsa perusteluina, lukuun­ ottamatta oikeudenkäyntikuluratkaisun perusteluja, joi­ den osalta mietintö on Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen, seuraavaa:

Kanteen tutkiminen

 

Lainio on kanteessaan vaatinut, että Suomen Urheilu­ liitto r.y:n hallituksen hänelle 24.9.1993 asettama neljän vuoden kilpailukielto kumotaan tai toissijaises­ ti, että liittoa kielletään urheilua koskevissa asiayh­ teyksissä vetoamasta tuohon kilpailukieltoon. Näiltä osin kysymys on yhdistyksen päätöksen pätemättömyyttä koskevasta kanteesta sekä kieltokanteesta, joiden kä­ sitteleminen kuuluu yleisen tuomioistuimen toimival­ taan. Lainio on lisäksi vaatinut, että kilpailukieltoa kohtuullistetaan. Tältä osin on tulkittava, että kysy­ mys on yhdistyksen päätöksen kohtuullistamista koske­ vasta kanteesta, jonka käsitteleminen myös kuuluu

0             yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

Kysymys siitä, missä määrin tuomioistuimen tällaisen kanteen yhteydessä tulee asiallisesti tutkia, onko Lai­ nio syyllistynyt urheilujärjestöjen dopingsääntöjen rikkomiseen ja onko dopingasian käsittelyssä noudatettu sanottujen sääntöjen edellyttämiä menettelyjä, on ai­ neellinen kysymys, joka koskee kanteen hyväksyttävyyden edellytyksiä eikä oikeudenkäynnin edellytyksiä. Tämän kysymyksen ratkaisu riippuu jäljempänä ilmenevällä ta­ valla Lainion ja Suomen Urheiluliitto r.y:n välisen aineellisen oikeussuhteen sisällöstä, muun muassa sii­ tä, onko osapuolten välillä velvoittavissa sopimuksissa tai yhdistysoikeudellisesti velvoittavissa säännöissä katsottava sovitun tai määrätyn, että dopingsäännöt velvoittavat urheiluliittoa oikeudellisesti eli taval­ la, joka on toteutettavissa viime kädessä tuomioistui­ messa, vai onko asia katsottava sovitun tai määrätyn lopullisesti jätettäväksi niin sanottujen urheilun si­ säisten menettelyjen varaan eli urheilujärjestöjen lo­ pulliseen harkintavaltaan.

Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä on tuomioistuinasia. Muutakaan perustetta sille, että kanne olisi jätettävä tutkimatta, ei ole.


Siten Suomen Urheiluliitto r.y:n oikeudenkäyntiväitteet hylätään.

Yhdistyksen päätöksen pätemättömyys

 

Lainio, joka on Suomen Urheiluliitto r.y:n jäsenyhdis­ tyksen Mynämäen Isku r.y:n jäsen, on erityisesti yhdis­ tyslain 33 §:n 1 momenttiin viitaten katsonut, että Suomen Urheiluliitto r.y:n hallituksen päätös 24.9.1993 hänen asettamisestaan neljän vuoden kilpailukieltoon on pätemätön, koska se loukkaa hänen oikeuttaan. Lainio on perustanut kantansa lähemmin siihen, että päätöksen perusteena on ollut Lainion syyllistyminen liiton sään­ töjen 28 §:ssä mainituissa dopingsäännöissä tarkoitet­ tuun dopingrikkomukseen, vaikka hän ei ole tällaiseen syyllistynyt, sekä siihen, että asian käsittelyssä on menetelty mainittujen dopingsääntöjen vastaisesti.

Kilpailukielto merkitsee, ettei Suomen Urheiluliitto

0

 
r.y. salli Lainion osallistumista urheilukilpailuihin, joiden järjestäjät ovat kytkennässä siihen tai sen edustamiin kansainvälisiin urheilujärjestöihin. Kun urheilutoiminta on urheilujärjestöjen yksityisinä jär­ jestöinä harjoittamaa toimintaa, lähtökohtana on, että sanotut järjestöt saavat itsemääräämisoikeutensa puit­ teissa päättää, keiden ne sallivat osallistua kilpai­ luihinsa. Jotta liiton kilpailukieltopäätöksen voidaan katsoa loukkaavan Lainion oikeutta, tulee Lainiolla olla liittoa vastaan jokin sopimukseen, yhdistysoikeu­ dellisesti velvoittaviin sääntöihin tai muuhun sellai­ seen oikeusperusteeseen nojautuva oikeus, joka velvoit­ taa liiton pidättymään tällaisen kilpailukiellon aset­ tamisesta.

 

Suomen Urheiluliitto r.y:n sääntöjen 28 §:n mukaan lii­ ton hyväksymiä dopingsääntöjä rikkonutta urheilijaa voidaan rankaista kilpailukiellolla. Tämän voidaan toi­ selta puolen ymmärtää tarkoittavan, että liitto ei ran­ kaise urheilijaa dopingin perusteella muuten kuin dopingsäännöissä asetettujen edellytysten täyttyessä.

0

 
Lainio on ollut kansainvälisen tason urheilija, jolle urheilu ei ole ollut vain harrastus vaan pääasiallinen ammatti. Kilpailukielto on estänyt Lainiota hovioikeu­ den tuomiossa mainituin tavoin tavoittelemasta kilpai­ lujen palkintoja ja muita tuloja, jotka voivat olla määriltään merkittäviä. Kilpailukiellolla voi olla rat­ kaiseva merkitys koko urheilu-uran kannalta. Nämä sei­ kat huomioon ottaen voidaan katsoa, että Lainiolla on perusteltu aihe luottaa, että dopingsääntöjen on tar­ koitettu osaltaan sitovan urheilujärjestöjä oikeudelli­ sesti, sen sijaan että tällainen asia jäisi vain niin sanottujen urheilun sisäisten menettelyjen varaan eli urheilujärjestöjen, kuten Suomen Urheiluliitto r.y:n, lopulliseen harkintavaltaan. Edelleen kun niillä urhei­ lujärjestöjen solmimilla sopimuksilla sekä yhdistysten säännöillä, joihin dopingsääntöjen noudattaminen perus­ tuu, on nimenomaan tarkoitettu säännöstää urheilijan oikeusasemaa suhteessa urheilujärjestöihin, on urheili­ jalla katsottava olevan oikeus vedota niihin kolmannen hyväksi tehtyjä sopimuksia koskevien periaatteiden mu­ kaisesti riippumatta siitä, onko urheilija asianomaisen yhdistyksen jäsen tai varsinaisessa sopimussuhteessa siihen. Dopingsääntöjen on mainituilla yhdistys- ja sopimusoikeudellisilla perusteilla katsottava oikeudel­ lisesti velvoittavan Suomen Urheiluliitto r.y:tä suh­ teessa Lainioon.

Kilpailukielto on myös rinnastettavissa urheilijaan kohdistettuun saartoon eli boikottiin. Jos boikotti on oikeudenvastainen, on sillä, johon boikotti kohdistuu, oikeus vaatia menettelyn kieltämistä. Kuten edellä on todettu, lähtökohtana on, että urheilujärjestöt saavat itse määrätä siitä, keiden ne sallivat osallistua kil­ pailuihinsa. Suomen Urheiluliitto r.y. on kuitenkin yhteistyökumppaneineen käytännössä määräävässä asemassa yleisurheilun alalla Suomessa ja kansainvälisten yh­ teistyökumppaniensa kanssa koko maailmassa. Tämä sekä edellä kilpailukiellon merkityksestä lausuttu huomioon ottaen on edellytettävä, ettei liitto osanotto-oikeuk­ sista päättäessään aseta Lainiota perusteettomasti toi­ siin urheilijoihin nähden eri asemaan. Sanottu tarkoit­ taa, että vaikka liitolla on oikeus päättää osanotto­ oikeuksia koskevista säännöistä, kuten dopingsäännöis­ tä, sääntöjä on sovellettava samalla tavalla kaikkien urheilijoiden kohdalla. Jos Lainio on asetettu kilpai­ lukieltoon vastoin urheilijoita kohtaan yleisesti nou­ datettavia sääntöjä, kuten dopingsääntöjä, on boikotti oikeudenvastainen.

 

0

 
Sanotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Lai­ nion asemassa olevan urheilijan määrääminen dopingin perusteella kilpailukieltoon, vaikka hän ei ole syyl­ listynyt dopingsäännöissä tarkoitettuun dopingiin, taikka sellaisista dopingsääntöihin sisältyvistä menet­ telymääräyksistä poiketen, joilla on tarkoitettu, että urheilijaa ei voida määrätä kilpailukieltoon muuten kuin kyseisiä menettelyjä noudattaen, loukkaa urheili­ jan oikeutta.

Alempien oikeuksien tuomioista ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus kuitenkin katsoo näytetyksi, että Lainio on syyllistynyt dopingsäännöissä tarkoitettuun dopin­ giin. Asiassa ei myöskään ole poikettu dopingsääntöjen mukaisista menettelysäännöistä tavalla, joka sääntöjen tarkoituksen huomioon ottaen estäisi kilpailukiellon määräämisen. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei Suomen Urheiluliitto r.y:n hallituksen 24.9.1993 tekemä päätös loukkaa Lainion oikeutta, eikä se siten ole yh­ distyslain 33 §:n nojalla tai muullakaan yhdistysoikeu­

0             dellisella perusteella pätemätön.

Kieltovaatimus

Kun kilpailukielto ei edellä esitetyn mukaan ole mer­ kinnyt oikeudenvastaista boikottia, ei myöskään Lainion toissijaisesti esittämää kieltovaatimusta voida hyväk­ syä.

Kilpailukiellon kohtuullistaminen

Lainio on katsonut kilpailukiellon joka tapauksessa rikkomukseen nähden kohtuuttoman pitkäksi ja tällä pe­ rusteella vaatinut kilpailukiellon kohtuullistamista. Kohtuullistamisvaatimuksen on katsottava ilmenevän jo Lainion esityksistä asian valmistelussa käräjäoikeudes­ sa.

 

Kilpailukieltoa koskevaa yhdistyksen päätöstä voidaan kohtuullistaa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla. Lainiolla, johon päätös edeltä ilmenevällä tavalla kohdistuu, on oikeus vaatia kohtuullistamista. Vaikka kilpailukielto onkin jo päät­ tynyt, Lainiolla voidaan katsoa olevan yhä tarvetta saada vaatimus ratkaistuksi.


Kohtuullistamisen perusteita arvioitaessa huomioon on otettava toisaalta edellä mainittu urheilujärjestöjen vapaus itse määrätä ylläpitämänsä urheilutoiminnan säännöistä mutta toisaalta edellä mainitut urheilujär­ jestöjen määräävää asemaa huippu-urheilun alalla kos­ kevat näkökohdat, jotka saattavat olla peruste rajoit­ taa sanottua vapautta.

Lainiolle määrätty neljän vuoden kilpailukielto on vas­ tannut yleisurheilussa kyseisen kaltaisten rikkomusten suhteen rikkomusaikaan noudatettua yleistä käytäntöä.

Lainion on lisäksi rikkomukseen syyllistyessään täyty­ nyt olla tietoinen dopingsäännöistä ja urheilujärjes­ töjen niiden rikkomisesta langettamista seuraamuksista. Yksin kilpailukiellon pituutta, kun kilpailukielto li­ säksi on ollut määräaikainen, ei näin ollen voida pitää sellaisena seikkana, että kilpailukieltoa koskevaa Suo­ men Urheiluliitto r.y:n hallituksen päätöstä olisi koh­ tuullistettava.

 

Tuomiolauselman osalta mietintö on Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen.

0           Oikeusneuvos Raulos: Lainio on Suomen Urheiluliitto r.y:tä vastaan ajamassaan 20.6.1994 vireille tulleessa

kanteessaan vaatinut, että sanotun liiton hallituksen hänelle 24.9.1993 määräämä neljän vuoden kilpailukielto kumotaan tai toissijaisesti, että liittoa kielletään urheilua koskevissa asiayhteyksissä vetoamasta tuohon kilpailukieltoon. Lisäksi hän on vaatinut kilpailukiel­ lon kohtuullistamista.

Lainio on perustanut kanteensa siihen, että hän on suh­ teessa Suomen Urheiluliitto r.y:een yhdistyslain 33 §:n 1 momentissa tarkoitetun sivullisen asemassa ja että liiton hallituksen päätös on mitätön, koska se sanotun lainkohdan tarkoittamalla tavalla loukkaa hänen oikeut­ taan.

)

 
Lainio ei ole Suomen Urheiluliitto r.y:n jäsen, mutta hän on liiton jäsenyhdistyksen Mynämäen Isku r.y:n jä­ sen. Vaikka asiassa ei olekaan tarkemmin selvitetty, mikä on ollut Suomen Urheiluliitto r.y:n Lainioon koh­ distaman kurinpitovallan yhdistysoikeudellinen peruste, Lainiokin on selvästi lähtenyt siitä, että liitolla on ollut laillinen oikeus määrätä hänet kilpailukieltoon, mikäli hän on liiton väittämin tavoin rikkonut doping­ sääntöjä. Koska liiton sääntöjen doping-määräykset siis sitovat Lainiota, hän ei tässä suhteessa ole liittoon nähden yhdistyslain 33 §:n 1 momentissa tarkoitettu sivullinen eikä hänen kannettaan asiassa ole arvioitava tuon lainkohdan nojalla. Koska Suomen Urheiluliitto

r.y. on tehnyt päätöksen, joka koskee Lainion oikeuksia amatööriurheilijana, hänellä on, vaikkei hän olekaan liiton jäsen, tuon asianosaisasemansa perusteella sama oikeus moittia liiton nyt kysymyksessä olevaa päätöstä, minkä yhdistyslaki antaa yhdistyksen jäsenelle.

 

Yhdistysoikeudessamme noudatettavien yhdistysautonomis­ ten periaatteiden mukaan yhdistyksen jäsenellä on oi­ keus vaatia tuomioistuimessa yhdistyksen päätöksen ku­ moamista vain tietyillä perusteilla. Näiden yhdistys­ autonomisten periaatteiden mukaan rajatun moiteoikeuden sisältö ilmenee yhdistyslain 32 ja 33 §:ien säännöksis­ tä. Laista ilmenevät rajoitukset koskevat myös kilpaur­ heilun alueella tapahtuvaa yhdistysoikeudellista pää-


töksentekoa riippumatta esimerkiksi siitä, kuinka suu­ ria palkintoja voi kilpailuun osallistumalla voittaa. Yhdistyslain mukaan yhdistyksen päätös voidaan julistaa pätemättömäksi jäsenen kanteesta, jonka nostaminen on sidottu kolmen kuukauden määräaikaan, jos päätös ei ole syntynyt asianmukaisessa järjestyksessä tai jos se muu­ toin on sääntöjen tai lain vastainen, tai mitättömäksi määräajasta riippumattomalla kanteella, jos päätös vä­ hentää jäsenellä sääntöjen mukaan olevaa erityistä etua yhdistyksessä tai loukkaa sisältönsä tai syntytapansa vuoksi jäsenen yhdenvertaisuutta. Lainio ei ole vedon­ nut väittämiinsä menettelyvirheisiin kolmen kuukauden kuluessa Suomen Urheiluliitto r.y:n hallituksen päätök­ sen tekemisestä eivätkä hänen muut kanneperusteensa, joiden mukaan doping-ratkaisu olisi sisällöltään vir­ heellinen tai Lainion kannalta kohtuuton, ole sellai­ sia, että yhdistyksen päätös voitaisiin niiden johdosta julistaa pätemättömäksi tai mitättömäksi.

Sanotuilla perusteilla harkitsen oikeaksi hylätä Laini­ on kanteen ensi- ja toissijaisen vaatimuksen. Mitä tu­ lee Lainion vaatimukseen Suomen Urheiluliitto r.y:n hallituksen päätöksellä määrätyn kilpailukiellon lyhen­ tämiseen kohtuullisuusperusteella, niin, koska Lainiol­ le määrätty kilpailukielto on jo päättynyt, totean muun lausunnon antamisen tämän vaatimuksen osalta raukeavan. Muilta eli siltä osin kuin asiassa on kysymys jutun oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta, olen enemmistön kannalla.

 

Oikeusneuvos Lindholm: Lainio on perustanut kanteensa yhdistyslain 33 §:ään. Kanne on sen vuoksi tutkittava sivullisen kanteena edellyttäen, että se asialliselta sisällöltään on tuomioistuinasia.

 

0

 
Alempien oikeuksien ja Korkeimman oikeuden enemmistön esittämille perusteille Lainion kanteen tutkimiselle on tietenkin annettava painoarvoa, koska pääsäännön mukaan jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuk­ siaan koskevat kysymykset tuomioistuimen tutkittaviksi. Alempien oikeuksien ja Korkeimman oikeuden enemmistön omaksuma kanta johtaa kuitenkin mielestäni hyvin vai­ keisiin rajanveto-ongelmiin (milloin on urheiluasioissa riittävä intressi?) sekä urheilun pelisääntöjen juri­ disoimiseen (oikeudellistumiseen), mikä ei ole omiaan palvelemaan urheilutoimintaa eikä ole tarpeenkaan sii­ hen nähden, että urheilutoiminnan sisäisiä oikaisukei­ noja voidaan pitää riittävinä. Olen sitä mieltä, ettei­ vät tämäntapaiset riidat kuulu tuomioistuinten tutkit­ taviin, minkä vuoksi jätän Lainion kanteen tutkimatta.

 

Oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta olen Korkeim­ man oikeuden ratkaisun kannalla.

+