36/2021 Mäkihyppy – Päätöksen sääntöjenvastaisuus – Koronatestauksesta aiheutuneet kulut – Lautakuntamenettely – Lautakunnan toimivalta

URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNTA

PÄÄTÖS                     Nro 36/2021

23.12.2021                  Diaarinro 34/2021

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Suomen Hiihtoliitto ry:n johtokunnan päätös 18.11.2021 koronatestauskulujen korvausvelvollisuuden jakautumisesta Hiihtoliiton ja kansainvälisiin kilpailuihin osallistuvan urheilijan välillä

ASIA

Koronatestauksesta aiheutuvat kustannukset

MUUTOKSENHAKIJA

A

KUULTAVA

Suomen Hiihtoliitto ry

SUOMEN HIIHTOLIITTO RY:N JOHTOKUNNAN PÄÄTÖS

Suomen Hiihtoliitto ry:n johtokunta oli kokouksessaan 18.11.2021 käsitellyt koronatestaukseen liittyviä asioita. Johtokunta oli päättänyt, että Hiihtoliitto maksoi kaudella 2021/2022 vain kilpailuprotokollaan vaadittavan koronatestin, mutta ei muita koronatestejä, mikäli ne olivat vältettävissä rokotteella. Jos rokottamattomuudelle oli pitävä lääketieteellinen perustelu, nämä tapaukset käsiteltiin erikseen.

VALITUS PERUSTEINEEN

A on vaatinut, että Suomen Hiihtoliitto ry:n (jäljempänä Hiihtoliitto) päätös kansainvälisiä kilpailumatkoja koskevien koronatestien kustannustenjaosta kumotaan ja Hiihtoliitto velvoitetaan korvaamaan A:n lautakuntakulut asiassa.

A:lla oli oikeus olla ottamatta koronarokotetta. Lääketieteelliseen toimenpiteeseen alistuminen oli vapaaehtoista. Hiihtoliitto näytti yrittävän pakottaa urheilijat ottamaan koronarokotteen vastoin tahtoaan. Vain tiettyjen urheilijoiden pakottaminen maksamaan ylimääräisiä kilpailukuluja asetti urheilijat keskenään eriarvoiseen asemaan.

Hiihtoliitto rikkoi asettamiaan valintakriteereitä osallistumisoikeudesta kansainvälisiin kilpailuihin päättäessään siirtää kansainvälisten kilpailumatkojen koronatestauskulut rokottamattomien urheilijoiden itsensä kustannettaviksi. Hiihtoliiton asettamiin valintakriteereihin ei kuulunut se, että urheilija olisi valmis maksamaan tietyt osallistumiskulut itse. Perinteisesti Hiihtoliitto oli vastannut kaikista osanottokuluista, jolloin urheilijat olivat voineet keskittyä täysipainoisesti kilpailemiseen ja maansa edustamiseen. Hiihtoliiton päätös rikkoi sen aikaisempaa vakiintunutta käytäntöä.

Hiihtoliitto oli asettanut rokottamattomat urheilijat kohtuuttomaan tilanteeseen ilmoittamalla juuri ennen kilpailukauden alkua, ettei koronatestejä maksetakaan edustettaessa Hiihtoliittoa ja Suomea kansainvälisissä kilpailuissa. Vaikka rokottamaton urheilija olisikin ottanut rokotteen marraskuun alussa 2021 Hiihtoliiton uusien linjausten pakottamana, kestäisi vähintään kolme kuukautta ennen kuin rokotusstatus olisi sellainen, että urheilija voisi osallistua kansainvälisiin kilpailuihin joutumatta maksamaan itse testikuluja.

Hiihtoliitto ei ollut perustellut päätöstään, vaikka A oli erikseen pyytänyt sitä. A ei ollut myöskään saanut Hiihtoliitolta virallista ilmoitusta muuttuneesta testausmaksukäytännöstä. Hän oli sattumalta kuullut asiasta.

VASTAUS PERUSTEINEEN

Suomen Hiihtoliitto ry on vastauksessaan vaatinut, että valitus jätetään Urheilun oikeusturvalautakunnan puuttuvan toimivallan takia tutkimatta tai joka tapauksessa perusteettomana hylätään. Hiihtoliitto on lisäksi vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen lautakuntakulut asiassa.

Oikeusturvalautakunnalla ei ollut toimivaltaa tutkia valitusta. Valitus tuli myös jättää tutkimatta, koska siihen ei ollut liitetty valituksen kohteena olevaa päätöstä eikä yksilöity oikeusturvalautakunnan sääntöjen mukaisesti sitä, mihin lautakunnan toimivalta perustui.

Valitus tuli joka tapauksessa hylätä. Hiihtoliitto ei ollut vaikuttanut valittajan oikeuteen olla ottamatta koronarokotteita. Hiihtoliitto ei ollut rikkonut asettamiaan kriteereitä osallistumisoikeudesta kansainvälisiin kisoihin. Hiihtoliitto ei ollut myöskään asettanut urheilijoita eriarvoiseen asemaan, eikä Hiihtoliiton päätös ollut lainvastainen tai kohtuuton.

Hiihtoliiton johtokunnan päätös ja sen tausta

Kansainvälinen hiihtoliitto (jäljempänä FIS) oli 19.10.2021 antanut ohjeistuksen (jäljempänä FIS:n ohjeistus) koskien sitä, että FIS World Cup -kilpailuihin osallistuminen edellyttää PCR-koronatestausta ennen kilpailuun saapumista kaikilta osallistujilta ja toisaalta kahden tai kolmen vuorokauden jälkeistä niin sanottua jälkikoronatestausta niiltä henkilöiltä, joilla ei ollut täyttä rokotesuojaa tai muutoin saavutettua suojaa koronaa vastaan. FIS:n ohjeistuksen perusteella Hiihtoliitto oli ryhtynyt valmistelemaan Hiihtoliiton päätöstä koronatestausten osalta.

Valittaja oli ollut yhteydessä Hiihtoliittoon ensin puhelimitse 17.11.2021 ja toimittanut 18.11.2021 Hiihtoliitolle kirjelmän koskien koronatestien maksamista mäkimaajoukkueen kilpailumatkoilla. Hiihtoliiton johtokunta oli kokouksessaan 18.11.2021 käsitellyt koronatestaukseen liittyviä asioita ja huomioinut muiden seikkojen ohella myös valittajan Hiihtoliitolle toimittaman kirjelmän. Hiihtoliiton johtokunta oli päättänyt, että Hiihtoliitto maksoi kaudella 2021/2022 vain kilpailuprotokollaan vaadittavan koronatestin, mutta ei muita koronatestejä, mikäli ne olivat vältettävissä rokotteella. Jos rokottamattomuudelle oli pitävä lääketieteellinen perustelu, nämä tapaukset käsiteltiin erikseen.

Kilpailuprotokollan edellyttämässä testissä oli kysymys niin sanotusta kilpailuun saapumistestistä. Hiihtoliiton päätöksen mukaan Hiihtoliitto kustansi kaikille urheilijoille tasapuolisesti kisaan saapumistestin. Koska jälkitestauksen tarve oli mahdollista välttää kokonaan esimerkiksi ottamalla täyden rokotesuojan edellyttämät rokoteannokset, Hiihtoliitto oli päätöksessään todennut, ettei se maksa tästä jälkitestauksesta aiheutuneita kustannuksia.

Valittaja oli 22.11.2021 keskustellut päätöksestä Hiihtoliiton toiminnanjohtajan kanssa tekstiviestien välityksellä. Johtokunnan päätöksen tarkkaa sisältöä perusteluineen ei kuitenkaan ollut vielä informoitu yleisesti, eikä valittajan Hiihtoliitolle toimittamaan kirjelmään ollut ehditty antaa kirjallista vastausta perusteluineen, ennen kuin valittaja oli 1.12.2021 toimittanut käsillä olevaa asiaa koskevan valituksen oikeusturvalautakuntaan.

Urheilun oikeusturvalautakunnan toimivalta

Valittajan tekemä valitus ei kuulunut oikeusturvalautakunnan sääntöjen 2 §:n 1 kohdan piiriin, sillä kyse ei ollut erottamisesta tai kurinpitoseuraamuksesta kohdan a tai b alakohtien mukaisesti. Kysymys ei ollut myöskään c alakohdan mukaisesta jäsenoikeuksien rajoittamisesta tai sääntöjen d alakohdan mukaisesta yhdistyksen sääntöjen vastaisesta päätöksestä. Valittaja ei ollut edes väittänyt, että päätös olisi joltain osin yhdistyksen sääntöjen vastainen. Niin ikään oikeusturvalautakunta ei ollut toimivaltainen taho perustelujen pyytämiselle Hiihtoliiton johtokunnan päätökseen.

Asiassa oli kysymys yleisesti lainsäädännön tulkitsemisesta sekä johtokunnan päätöksen laillisuuden arvioinnista, mikä ei kuulunut oikeusturvalautakunnan toimivaltaan. Valittaja oli itsekin vedonnut valituksessaan lainsäädännön tulkintaan. Kysymys oli jo valituksen perusteella yhdistyksen päätöksen laillisuuden tutkimisesta, mikä ei kuulunut oikeusturvalautakunnan toimivaltaan. Oikeusturvalautakunnan toimivaltaan ei kuulunut sen tutkiminen, oliko yhdistyksen päätös tarkoituksenmukainen.

Valittaja ei ollut myöskään yksilöinyt sitä, millä perusteella oikeusturvalautakunta olisi toimivaltainen asiassa, eikä valittaja ollut liittänyt valitukseen valituksenalaista päätöstä. Siten valitus oli myös oikeusturvalautakunnan sääntöjen 11 §:n nojalla puutteellinen ja se tuli näin ollen jättää tälläkin perusteella tutkimatta.

Valituksen hylkäämisen perusteet

Hiihtoliitto ei ollut edellyttänyt eikä edes voinut edellyttää, saati pakottaa urheilijoita tai ketään muutakaan ottamaan koronarokotetta. Hiihtoliitto oli pelkästään suosittanut koronarokotteen ottamista. Hiihtoliiton päätös ei ollut loukannut valittajan tai kenenkään muun tahon oikeutta koskemattomuuteen.

Hiihtoliitto kunnioitti sitä, että jokaisella oli oikeus päättää rokotteen ottamisesta tai sen ottamatta jättämisestä, eikä ollut edellyttänyt urheilijoiltaan koronarokotteiden tai minkään muunkaan rokotteen ottamista. Hiihtoliitto oli kuitenkin sidottu FIS:n sääntöihin ja esimerkiksi kisapaikkojen sijaintivaltioiden antamiin määräyksiin terveysturvallisuutta koskien. FIS:n ohjeistus asetti erilaiset menettelytavat rokottamattomille ja rokotetuille henkilöille.

Hiihtoliitto oli kohdellut urheilijoita yhdenvertaisesti. Se maksoi kaikkien urheilijoiden kisaan saapumistestin ja toisaalta se ei maksanut kenellekään urheilijalleen jälkitestausta. Lisäksi jo FIS:n ohjeistus edellytti noudattamaan rokotettujen ja rokottamattomien osalta erilaista menettelyä terveysturvallisuuden varmistamiseksi ja urheilijoiden suojaamiseksi. Mikäli Hiihtoliitto maksaisi urheilijan jälkikoronatestauksesta aiheutuvat kustannukset, Hiihtoliiton voitaisiin tulkita tarjoavan rokottamattomille henkilöille paremmat taloudelliset edut kuin rokotteen ottaneille.

Hiihtoliiton päätös ei asettanut urheilijoita eriarvoiseen asemaan myöskään yhdenvertaisuuslain vastaisella tavalla. Sen sijaan kaikkia urheilijoita kohdeltiin samalla tavalla. Kriteerit voivat olla eriäviä urheilijan omasta toiminnasta ja menettelytavoista riippuen. Niin ikään FIS:n ohjeistuksella pyrittiin ennen kaikkea parantamaan terveysturvallisuutta ja siten välillisesti esimerkiksi suojaamaan oikeutta terveyteen. 

Hiihtoliiton päätös ei rikkonut Hiihtoliiton asettamia kriteereitä osallistumisoikeudesta kansainvälisiin kilpailuihin. Hiihtoliiton omat säännöt eivät edellyttäneet koronatestauksesta aiheutuvien kustannusten korvaamista. Lisäksi tuli ottaa huomioon, ettei Hiihtoliitto asettanut kansainvälisiin kilpailuihin osallistumista koskevia sääntöjä. Hiihtoliiton oli myös huomioitava kisapaikkojen kansalliset koronaviruksen torjuntaa koskevat ohjeistukset ja kriteerit. Kisajärjestäjät voivat asettaa erilaisia vaatimuksia esimerkiksi karanteenien osalta. Hiihtoliitto ei myöskään asettanut näitä kriteereitä.

Mitään sellaista käytäntöä, että Hiihtoliitto maksoi kaikki koronatestauksesta aiheutuneet kulut koskien kisakautta 2021/2022 ei ollut ollut voimassa ennen johtokunnan päätöstä. Hiihtoliitto ei ollut missään vaiheessa säännöissään tai sopimuksin sitoutunut maksamaan urheilijoiden koronatestauksen kustannuksia. Hiihtoliitto ei myöskään ollut Hiihtoliiton ja valittajan välisessä urheilijasopimuksessa sitoutunut kustantamaan urheilijoidensa koronatestausta. Hiihtoliitto oli lisäksi sopimuksessa varannut oikeuden erikseen sopia siitä, että urheilija vastaa omista kustannuksistaan ”FIS maailmancupin” kilpailujen yhteydessä kokonaan tai osittain.

Hiihtoliitto oli kilpailukautena 2020/2021 maksanut koronatestauksesta aiheutuneita kuluja Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saadulla kertaluonteisella korona-avustuksella. Kilpailukautena 2020/2021 sovellettu käytäntö oli perustunut Hiihtoliiton saamaan kertaluontoiseen korona-avustukseen sekä ennen kaikkea siihen seikkaan, että tällöin ei ollut ollut yleisesti saatavilla maksuttomia koronarokotteita. Koronatestaus oli tuolloin ollut käytännössä ainoa tapa terveysturvallisuuden varmistamiseksi. Hiihtoliitto ei siten ollut missään vaiheessa luonut jatkuvaa tai muutoin vakiintunutta käytäntöä siitä, että se kustantaisi urheilijoiden koronatestauksesta aiheutuneet kulut. Kisakaudelle 2021/2022 Hiihtoliitto ei ollut saanut vastaavanlaista korona-avustusta kuin kisakaudelle 2020/2021.

Hiihtoliitto ei ollut missään vaiheessa informoinut urheilijoille, että Hiihtoliitto kustantaisi FIS:n ohjeistuksen mukaisesta jälkitestauksesta aiheutuvat kustannukset.  Myöskään FIS ei edellyttänyt kansallisen lajiliiton kustantavan urheilijan niin sanottua kisaan saapumistestiä tai jälkitestausta. FIS:n ohjeistuksessa ei määritelty koronatestauksen kuluja kustantavaa tahoa yksilöidysti.

Koronarokotteiden välille määritetty annosväli oli ollut Suomessa tiedossa jo kohtuullisen ajan. Mahdolliset seuraamukset olivat siten olleet vallitsevassa tilanteessa kohtuudella valittajan ennakoitavissa. Käytännössä FIS:n ohjeistuksen edellyttämä jälkitestaus edellytti esimerkiksi yhden kisaviikonlopun aikana yhden ylimääräisen koronatestin ottamista rokottamattomalta henkilöltä, minkä ei voida tulkita olevan kohtuutonta. Hiihtoliitto ei voinut ennakoida esimerkiksi FIS:n ohjeistuksen tai koronapandemiasta johtuvien viranomaismääräysten muutoksia. Siten Hiihtoliitto saattoi joutua tekemään päätöksiä kiireelliselläkin aikataululla. 

VASTASELITYS

A on antanut asiassa vastaselityksen ja vedonnut edellä todetun lisäksi seuraavaan.

Oikeusturvalautakunta oli toimivaltainen käsittelemään valituksen. Hiihtoliitto oli päätöksellään rajoittanut valittajan jäsenoikeuksia. Jokaisella urheiluseuran jäsenellä oli oikeus tulla valituksi kansainvälisiin arvokilpailuihin. Perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei ilman lakiin perustuvaa syytä saanut asettaa eriarvoiseen asemaan muihin nähden. Käsillä olevassa tapauksessa Hiihtoliitto oli ilman ennakkovaroitusta päättänyt, että kansainvälisiin kisoihin osallistuvien urheilijoiden tuli itse maksaa koronatestimaksunsa, mikäli urheilija ei ollut tuplarokotuttanut itseään Covid-19 -tautia vastaan.  Erityisesti oli huomioitava, että tässä oli kysymys muuttuneesta käytännöstä verrattuna kilpailukauteen 2020/2021. Oikeus olla ottamatta lääketieteellistä toimenpidettä (tässä tapauksessa koronarokotus) oli määritelty niin kutsutussa Oviedon sopimuksessa (Yleissopimus ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta biologian ja lääketieteen alalla) ja erityisesti sen 5 artiklassa sekä lisäksi potilaslain 6 §:ssä. Oikeus koskemattomuuteen perustui suoraan perustuslain 7 §:ään.

Hiihtoliiton päätös oli myös yhdistyksen sääntöjen vastainen. Hiihtoliitto ei ollut tehnyt toimivaltaisessa elimessään riittävän ajoissa päätöstä siitä, että koronatesteistä aiheutuneet kulut jäivät urheilijoiden itsensä maksettaviksi siirryttäessä kilpailukaudelle 2021/2022. Valittajalle ei myöskään ollut toimitettu perusteltua päätöstä.

Hiihtoliiton päätös johti käytännössä siihen, ettei urheilija voinut korkeiden kulujen takia osallistua kansainvälisiin kilpailuihin.  Siten kysymys oli päätöksestä, joka koski urheilijan arvokilpailuihin valitsematta jättämistä. Kun päätös asetti urheilijat keskenään eriarvoiseen asemaan, päätös on ilman hyväksyttävää syytä syrjivä.

Se, ettei valittaja ollut kyennyt riittävällä tavalla yksilöimään päätöstä, jota valitus koski, oli johtunut Hiihtoliitosta. Valituksessa todetuin tavoin valittaja ei ollut saanut asiassa toimivaltaisen elimen perusteltua päätöstä.

Hiihtoliitto oli velvollinen informoimaan urheilijoita FIS:n päätöksistä. Näin ei ollut tapahtunut.

Se, että urheilija käytti hänelle kuuluvia perusoikeuksia, ei oikeuttanut hänen syrjimistään esimerkiksi mielipiteen, vakaumuksen tai muunkaan henkilöön liittyvän syyn perusteella. Koronatuen maksaminen tai maksamatta jättäminen eivät oikeuttaneet urheilijan perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamiseen. Koska koronarokotteiden välille määritetty annosväli oli ollut Suomessa tiedossa jo kohtuullisen ajan, olisi Hiihtoliiton tullut hyvissä ajoin informoida urheilijoita muuttuneesta testimaksujärjestelmästä. Näin toimien Hiihtoliitto oli asettanut valittajan kohtuuttomaan tilanteeseen.

Urheilijasopimus oli laadittu vasta sen jälkeen, kun valittaja oli jo kyseenalaistanut Hiihtoliiton uuden käytännön. Jälkikäteen laadituilla sopimuksilla ei voitu perustella uutta käytäntöä, varsinkaan, jos sopimus oli valittajan perusoikeuksien vastainen.

OIKEUSTURVALAUTAKUNNAN RATKAISU

Perustelut

1.      Asian tausta ja kysymyksenasettelu

FIS on antanut 19.10.2021 ohjeistuksen, jonka mukaan FIS World Cup -kilpailuihin osallistuminen edellytti PCR-koronatestausta ennen kilpailuun saapumista kaikilta osallistujilta ja kahden tai kolmen vuorokauden jälkeistä niin sanottua jälkikoronatestausta niiltä henkilöiltä, joilla ei ollut täyttä rokotesuojaa tai muutoin saavutettua suojaa koronaa vastaan. Hiihtoliiton johtokunta on tämän jälkeen 18.11.2021 päättänyt, että Hiihtoliitto maksaa kaudella 2021/2022 vain kilpailuprotokollaan vaadittavan koronatestin eli niin sanotun saapumistestin, mutta ei muita koronatestejä, mikäli ne olivat vältettävissä rokotteella. Jos rokottamattomuudelle on pitävä lääketieteellinen perustelu, nämä tapaukset käsitellään erikseen.

Valittaja on ennen Hiihtoliiton johtokunnan päätöstä ollut kirjallisesti yhteydessä Hiihtoliittoon ja riitauttanut sen, että rokottamattomat urheilijat joutuisivat itse maksamaan koronatestejä kansainvälisillä kilpailumatkoilla. Hiihtoliiton johtokunta on ottanut valittajan kirjoituksen huomioon tehdessään päätöstään 18.11.2021. Valittaja on valittanut päätöksestä oikeusturvalautakunnalle ennen kuin Hiihtoliiton johtoryhmä oli ehtinyt julkaista päätöstä kirjallisesti tai tiedottaa siitä.

Valittaja on valituksessaan katsonut, että Hiihtoliitto on päätöksellään pyrkinyt vaikuttamaan valittajan oikeuteen olla ottamatta koronarokotteita. Hiihtoliitto on myös rikkonut asettamiaan kriteereitä osallistumisoikeudesta kansainvälisiin kisoihin, kun se on asettanut urheilijoille velvoitteen maksaa itse koronatestauksesta aiheutuneet kulut, jos urheilija ei ollut ottanut koronarokotetta. Hiihtoliitto on valituksen mukaan asettanut rokotetut ja rokottamattomat urheilijat eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden. Hiihtoliiton päätös on valittajan mukaan sen vuoksi lainvastainen. Valituksessa on katsottu päätöksen olevan myös kohtuuton, koska urheilijoilla, joita ei ollut rokotettu, eivät rokottamiseen liittyvät suositukset huomioon ottaen ehtineet enää ottamaan kahta rokotetta kilpailukauden tässä vaiheessa. Päätöksellä on myös muutettu vakiintunutta Hiihtoliiton käytäntöä.

Ottaen huomioon valitus, siihen annettu vastaus ja valittajan vastaselitys asiassa on kysymys ensinnäkin siitä, onko oikeusturvalautakunta toimivaltainen tutkimaan valituksen. Jos oikeusturvalautakunta on toimivaltainen tutkimaan valituksen, kysymys on toiseksi siitä, onko Hiihtoliiton johtokunnan päätös kansainvälisten kilpailujen koronarokotuskustannusten jakaantumisesta liiton ja urheilijan välillä liiton sääntöjen vastainen, loukkaako se urheilijan itsemääräämisoikeutta tai urheilijoiden yhdenvertaisuutta ja onko päätös kohtuullinen.

2.      Oikeusturvalautakunnan toimivalta

Hiihtoliitto on katsonut, että oikeusturvalautakunta ei ole toimivaltainen tutkimaan valitusta.

Oikeusturvalautakunta on sen sääntöjen 2 §:n 1 kohdan mukaan toimivaltainen käsittelemään valituksia yhdistyksen päätöksistä, joissa on kysymys a) erottamisesta yhdistyksen jäsenyydestä, b) kurinpitoseuraamuksesta, c) jäsenoikeuksien rajoittamisesta tai d) siitä, onko päätös yhdistyksen sääntöjen vastainen. Yhdistyksen säännöillä tarkoitetaan yhdistyslain 8 §:ssä tarkoitettujen sääntöjen lisäksi muita yhdistyksen toimintaa koskevia yleisiä määräyksiä kuten kurinpitosääntöjä, kilpailusääntöjä ja lisenssimääräyksiä, ei kuitenkaan urheilun lajisääntöjä. Mainitun pykälän 3 kohdan mukaan lautakunta on toimivaltainen käsittelemään myös urheilijan arvokilpailuihin valitsemista tai valitsematta jättämistä koskevia päätöksiä, a) jos lajiliiton tai Suomen Olympiakomitean selkeästi asettamaa valintakriteeriä ei ole noudatettu, tai b) jos päätös on ilman hyväksyttävää syytä syrjivä sukupuolen, iän, vakaumuksen, mielipiteen, alkuperän tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Ottaen huomioon asianosaisten vetoamat seikat käsillä olevassa asiassa oikeusturvalautakunnan toimivaltaa on arvioitava sen perusteella, onko kysymys jäsenoikeuksien rajoittamisesta, päätöksen yhdistyksen sääntöjen vastaisuudesta tai arvokilpailuvalintaa koskevasta kriteeristä.

Oikeusturvalautakunnan käytännössä jäsenoikeuksien rajoittamisesta (2 §:n 1 kohdan c alakohta) on ollut kysymys esimerkiksi tilanteessa, jossa yhdelle seuran jäsenelle ei ole annettu samoja taloudellisia etuja kuin muille ilman hyväksyttävää syytä tällaiseen menettelyyn (ks. esim. UOL 4/2008).

Valittaja on vedonnut siihen, että häntä ei ole kohdeltu Hiihtoliiton päätöksenteossa yhdenvertaisesti suhteessa rokotettuihin urheilijoihin. Väite perustuu siihen, että hänelle on asetettu sellaisia kilpailumatkakuluja, joita rokotetuille urheilijoille ei ollut asetettu. Oikeusturvalautakunta toteaa, että A ei ole Hiihtoliiton jäsen. Kysymys ei siten ole sellaisesta jäsenoikeuksien rajoittamisesta, jota lautakunnan sääntöjen 2 §:n 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetaan.

Lautakunnan ratkaisukäytännössä sääntöjen vastaisuuden (2 §:n 1 kohdan d alakohta) on puolestaan katsottu tarkoittavan myös tilanteita, joissa valituksen kohteena olevan päätöksen tai päätöksen perusteena olevien sääntömääräysten on väitetty olleen perustuslaissa turvatun perusoikeuden vastainen tai pakottavan lainsäädännön vastainen (ks. esim. UOL 4/2014, 16/2014 ja 15/2015). Lautakunnan ratkaisukäytäntö on johdonmukainen sen suhteen, että lautakunnan toimivaltaan kuuluu myös sääntöjen alkuperäisen ja tapauskohtaisen kohtuuttomuuden arviointi (ks. esimerkiksi UOL 4/2010 ja 2/2012). Lautakunta voi siis sääntöjen vastaisuutta koskevan valituksen yhteydessä arvioida sääntöjen tai valituksen kohteena olevan päätöksen kohtuuttomuutta oikeustoimilain 36 §:n nojalla.

Valittaja on vedonnut siihen, että Hiihtoliiton johtokunnan päätös on perustuslaissa turvatun perusoikeuden ja pakottavan lainsäädännön vastainen. Valittaja on myös vedonnut siihen, että päätös asettaa hänet kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hän ei ehdi enää kuluvan kilpailukauden aikana hankkimaan vaadittavaa rokotesuojaa. Oikeusturvalautakunta katsoo, että se on toimivaltainen tutkimaan valituksen sääntöjensä 2 §:n 1 kohdan d alakohdan perusteella.

Lautakunta voi käsitellä valituksen urheilijan valitsemisesta tai valitsematta jättämisestä arvokilpailuihin, jos lajiliiton tai Suomen Olympiakomitean selkeästi asettamaa valintakriteeriä ei ole noudatettu tai jos päätös on ilman hyväksyttävää syytä syrjivä sukupuolen, iän, vakaumuksen, mielipiteen, alkuperän, tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lautakunnan käytännössä (ks. esim. UOL 9/2010) on kuitenkin katsottu, että jos valituksen kohteena olevalla ratkaisulla ei ole valittu ketään tai jätetty ketään valitsematta yksittäiseen arvokilpailuun, kysymys ei ole lautakunnan sääntöjen 3 §:n tarkoittamasta arvokilpailuvalintaa koskevasta ratkaisusta.

Edellä todetun perusteella oikeusturvalautakunta katsoo, ettei käsillä ole tilanne, jossa olisi kysymys arvokilpailuvalintaa koskevasta päätöksestä. Hiihtoliiton johtokunta ei ole tehnyt päätöstä siitä, keitä urheilijoita lähetetään tiettyyn arvokilpailuun. Siten valitusta ei ole arvioitava arvokilpailuvalintaa koskevien toimivaltasäännösten perusteella.

Oikeusturvalautakunnan käytännössä (ks. esim. UOL 5/2017) on vielä katsottu, ettei sen toimivaltaan kuulu tutkia urheilijasopimuksen sisältöä koskevia kysymyksiä. Kysymys on sopimusoikeudellisesta riita-asiasta eikä sellaisesta yhdistyksen päätöstä koskevasta valitusasiasta, jota oikeusturvalautakunnan säännöissä on tarkoitettu. Siten oikeusturvalautakunta ei voi Hiihtoliiton esittämällä tavalla arvioida asiaa urheilijasopimuksen perusteella.

Edellä todetuin perustein oikeusturvalautakunta on toimivaltainen tutkimaan valituksen siltä osin kuin siinä on väitetty, että Hiihtoliiton johtokunnan päätös on yhdistyksen sääntöjen vastainen.

3.      Valituksen tutkimisen edellytysten arvioiminen

(a)    Tutkimatta jättämistä koskeva vaatimus

Hiihtoliitto on katsonut, että valitus tulee jättää tutkimatta edellä käsitellyn lautakunnan puuttuvan toimivallan lisäksi sillä perusteella, ettei valitukseen ollut liitetty valituksen kohteena olevaa päätöstä eikä siinä ollut otettu kantaa oikeusturvalautakunnan toimivaltaan.

Oikeusturvalautakunnan sääntöjen 11 §:n mukaan valitusasiakirjoihin on liitettävä valituksenalainen päätös. Sääntöjen 13 §:n mukaan jos valitus on puutteellinen, valittajaa on kehotettava määräajassa korjaamaan puute uhalla, että valitus voidaan jättää tutkimatta, jos valittaja ei noudata kehotusta.

Hiihtoliiton johtokunnan tekemää päätöstä ei ole ollut olemassa kirjallisessa muodossa siinä vaiheessa, kun valittaja on tehnyt valituksensa. Asianosaisilla ei ole erimielisyyttä valituksen kohteena olevan päätöksen sisällöstä. Valittaja on vastaselityksessään ilmoittanut, mihin oikeusturvalautakunnan toimivalta käsillä olevassa asiassa perustuu. Hiihtoliitto on puolestaan itse toimittanut lautakunnalle valituksen kohteen olevan päätöksen.

Edellä todetun perusteella asiassa ei ole ollut tarvetta täydennyttää valitusta siinä olleiden puutteiden vuoksi ja valituksen tutkimiseen ei näiltä osin ole estettä.

(b)   Ratkaisun perusteleminen

Hiihtoliitto on antanut asiassa selvityksen, jonka mukaan se ei ollut voinut antaa asiassa valittajalle perusteltua päätöstä, koska valittaja oli valittanut oikeusturvalautakunnalle ennen kuin päätös oli saatettu kirjalliseen muotoon. Huomioon ottaen sanottu ja se, että Hiihtoliitto on asian käsittelyn aikana toimittanut kysymyksessä olevan kirjallisen päätöksen ja vastauksessaan ilmoittanut päätöksen perusteet, asiassa ei ole tapahtunut sellaista päätöksen antamista tai sen perustelemista koskevaa virhettä, joka antaisi aihetta enempiin toimenpiteisiin oikeusturvalautakunnassa.

(c)    Valitusoikeus

Kysymyksessä oleva Hiihtoliiton johtokunnan päätös vaikuttaa sillä tavoin ainakin niiden urheilijoiden oikeuteen tai etuun, jotka ovat mahdollisia edustajia kansainvälisissä kilpailuissa. Tähän nähden A:lla on katsottava olevan lautakunnan sääntöjen 9 §:n nojalla valitusoikeus Hiihtoliiton päätöksestä.

4.      Pääasian perustelut ja johtopäätökset

(a)    Päätöksen sääntöjenvastaisuutta koskeva arviointi

Hiihtoliiton säännöissä vuodelta 2018 tai Hiihtoliiton hallinto-ohjeessa ja lajiryhmien johtoryhmien johtosäännössä vuodelta 2015 ei ole määräyksiä siitä, miten kilpailumatkoista aiheutuneet kulut jakautuvat liiton ja kansainvälisiin kilpailuihin osallistuvien urheilijoiden välillä. Hiihtoliiton sääntöjen 23 §:n 11 kohdan mukaan Hiihtoliiton johtokunnan tehtävänä on muun ohella huolehtia muista Hiihtoliiton toimeenpanevista tehtävistä. Asiassa ei ole esitetty mitään sellaista selvitystä, jonka perusteella Hiihtoliiton johtoryhmä ei olisi ollut toimivaltainen päättämään koronatestauksesta aiheutuneiden kulujen jakaantumisesta urheilijan ja Hiihtoliiton välillä. Asiassa ei ole myöskään esitetty sellaista selvitystä, että Hiihtoliiton sääntöjen mukaan koronatestauskulut kuuluisivat kokonaan Hiihtoliitolle. Edellä todetuin perustein sen arvioiminen, mitä Hiihtoliiton ja urheilijan välillä on mahdollisesti erikseen urheilijasopimuksessa sovittu kulujen jakaantumisesta, ei kuulu oikeusturvalautakunnan toimivaltaan.

Edellä todetuin tavoin Hiihtoliiton sääntöjen mukaan Hiihtoliitolla ei ole velvollisuutta korvata koronatestauskuluja. Kustannusten korvaaminen on siten jätetty Hiihtoliiton tarkoituksenmukaisuusharkinnan varaan. Yleisistä yhdistysoikeudellista periaatteista seuraa, että oikeusturvalautakunnan toimivaltaan ei tällaisessa tapauksessa kuulu se, onko Hiihtoliiton päätös tarkoituksenmukainen. Kun kysymys on yksittäiseen urheilijaan ulottuvasta ratkaisusta, tarkoituksenmukaisuusharkintaa sisältävää päätöstä voidaan kuitenkin pitää sääntöjen vastaisena, jos päätös poikkeaa selvästi asiattomin perustein siitä, mitä vakiintuneesti vastaavissa tilanteissa on päätetty tai jos kysymys on esimerkiksi lain kieltämästä syrjinnästä tai muusta perusoikeuksien loukkaamisesta (ks. esimerkiksi UOL 13/2009).

Asianosaisten kirjelmien perusteella asiassa on riidatonta, että Hiihtoliitto on vastannut kaudella 2020/2021 koronatestauksesta aiheutuneista kuluista kansainvälisten kilpailumatkojen yhteydessä. Oikeusturvalautakunta katsoo kuitenkin ottaen huomioon, että koronaviruspandemia on asettanut niin urheilijat, urheiluseurat kuin lajiliitotkin poikkeukselliseen ja jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen, ettei yhden kauden käytännöt koronapandemiaan liittyvien kulujen jakaantumisesta urheilijan, seurojen ja lajiliiton välillä muodosta sellaista vakiintunutta käytäntöä, jolla olisi merkitystä arvioitaessa sitä, onko Hiihtoliiton johtokunnan päätös liiton sääntöjen vastainen. Tätä johtopäätöstä tukee se, että Hiihtoliitto on kaudella 2020/2021 maksanut koronatestauskulut valtiolta saamansa tuen turvin. Tällaista tukea ei ole saatu kaudelle 2021/2022.  

Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, onko päätös perustuslaissa turvatun perusoikeuden tai pakottavan lainsäädännön vastainen.

Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun ohella vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Yhdenvertaisuuslain 8 §:ssä on vastaava säännös, joka on pakottavaa lainsäädäntöä. Viimeksi mainitun lain 10 §:n mukaan syrjintä on välitöntä, jos jotakuta kohdellaan henkilöön liittyvän syyn perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta on kohdeltu, kohdellaan tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa.

Käsillä olevassa asiassa FIS on vasta 19.10.2021 antanut ohjeistuksen, jonka mukaan FIS World Cup -kilpailuihin osallistuminen edellyttää PCR-koronatestausta ennen kilpailuun saapumista kaikilta osallistujilta ja toisaalta kahden tai kolmen vuorokauden jälkeistä niin sanottua jälkikoronatestausta niiltä henkilöiltä, joilla ei ollut täyttä rokotesuojaa tai muutoin saavutettua suojaa koronaa vastaan. Hiihtoliiton johtokunnan päätös koronakuluista on perustunut tähän FIS:n päätökseen. Oikeusturvalautakunta toteaa, että kaikkia niitä urheilijoita, jotka eivät ole ottaneet kahta koronarokotetta, kohdellaan Hiihtoliiton päätöksen perusteella samalla tavoin. Yhdenvertaisuutta ei puolestaan lähtökohtaisesti loukkaa se, että eri tilanteessa olevia kohdellaan eri tavalla. Siten rokottamattomien ja rokotettujen urheilijoiden vertaaminen keskenään ei ole käsillä olevassa tilanteessa perusteltua arvioitaessa yhdenvertaista kohtelua.

Oikeusturvalautakunta toteaa olevan selvää, että jokaisella on oikeus itse päättää siitä, millaista hoitoa hän päättää ottaa sairauksien ehkäisemiseksi tai sairauden hoitamiseksi. Tähän oikeuteen ei voida puuttua yhdistyksen päätöksillä. Käsillä olevassa asiassa Hiihtoliiton johtokunta ei ole tehnyt päätöstä, jonka perusteella kaikkien kansainvälisiin kilpailuihin osallistuvien urheilijoiden olisi oltava rokotettuja. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään mitään sellaista, jonka perusteella voitaisiin päätellä, että Hiihtoliiton johtokunnan päätöksen taustalla olisi tällaisia tavoitteita. Hiihtoliiton johtokunta on päinvastoin tehnyt päätöksen, jonka mukaan rokottamattomatkin urheilijat voivat osallistua kilpailuihin ja Hiihtoliitto on ottanut vastattavakseen saapumistestauksesta aiheutuneet kulut kaikkien urheilijoiden osalta.

Hiihtoliiton johtokunnan päätöksen taustalla on edellä todetuin tavoin FIS:n ohjeistus ja se, että jälkikoronatestauskulut olisivat olleet vältettävissä, jos urheilija olisi ottanut kaksi rokotetta. Hiihtoliiton johtokunnan päätökseen on vaikuttanut myös se, että se ei ole saanut samanlaista koronatestauskuluihin tarkoitettua tukea valtiolta kaudelle 2021/2022 kuin se oli saanut kaudelle 2020/2021. Siten päätöksen taustalla on toiminnan rahoitukseen liittyviä hyväksyttäviä syitä.

Oikeusturvalautakunta toteaa lisäksi, että FIS:n ohjeistus perustuu kaikkien kansainvälisiin kilpailutapahtumiin osallistuvien henkilöiden terveyden turvaamiseen. Käsillä olevissa koronapandemiaan liittyvissä olosuhteissa on hyväksyttävät lääketieteelliset syyt siihen, että rokotettuja ja rokottamattomia urheilijoita kohdellaan koronatestauskertojen osalta eri tavalla. Se, että ylimääräiset jälkitestauskulut, on jätetty urheilijan itsensä kannettaviksi, ei tee päätöksestä perustuslain tai pakottavan lainsäädännön vastaista.

Vertailun vuoksi oikeusturvalautakunta toteaa, että myös tartuntatautilain 58 i §:n eli niin kutsutun koronapassin käyttöön liittyy ylimääräisiä kustannuksia niiden henkilöiden kohdalla, jotka eivät ole ottaneet täyttä rokotesarjaa tai sairastaneet koronaviruksen aiheuttamaa tautia (ks. 58 k §). Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 35/2021) lausunut muun muassa, että ihmiset ovat perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan yhdenvertaisia lain edessä. Säännös ilmaisee paitsi vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta myös ajatuksen tosiasiallisesta tasa-arvosta. Siihen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa (HE 309/1993 vp, s. 42). Yhdenvertaisuussäännös kohdistuu myös lainsäätäjään. Lailla ei voida mielivaltaisesti asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Yhdenvertaisuussäännös ei kuitenkaan edellytä kaikkien ihmisten kaikissa suhteissa samanlaista kohtelua, elleivät asiaan vaikuttavat olosuhteet ole samanlaisia. Yhdenvertaisuusnäkökohdilla on merkitystä sekä myönnettäessä lailla etuja ja oikeuksia ihmisille että asetettaessa heille velvollisuuksia. Toisaalta lainsäädännölle on ominaista, että se kohtelee tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ihmisiä eri tavoin edistääkseen muun muassa tosiasiallista tasa-arvoa (HE 309/1993 vp, s. 42—43, ks. myös PeVL 31/2014 vp, s. 3/I). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti todennut, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta johdu tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (ks. esim. PeVL 20/2017 vp, s. 7).  Vaikka ehdotus asettaa henkilöt eri asemaan, ei ehdotettua sääntelyä voida perustuslakivaliokunnan mielestä sen taustalla olevat lääketieteelliset perusteet huomioiden pitää mielivaltaisena. Sääntelylle on esitetty myös hyväksyttävät perusteet. Täysi rokotussarja ja sairastettu covid-19-tauti antavat henkilölle suojaa koronavirustartunnalta ja estävät taudin leviämistä. Tuoreen negatiivisen testitodistuksen vaatimus estää sekin koronatartunnan leviämistä ihmisten kokoontuessa erilaisiin tilaisuuksiin. Valiokunnan mielestä esitettyä voidaan nykyisessä epidemiatilanteessa pitää sellaisena hyväksyttävänä syynä, joka muodostaa perustuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun hyväksyttävän perusteen.  Perustuslakivaliokunta edellytti maksutonta testausta koronapassin osalta vain niiltä 16 ja 17 vuotta täyttäneiltä, joilta voidaan edellyttää koronapassia.

Edellä todetun perusteella oikeusturvalautakunta katsoo, ettei Hiihtoliiton johtokunnan päätös ole perustuslain tai yhdenvertaisuuslain tai minkään muunkaan lain tai kansainvälisen sopimuksen pakottavien säännösten vastainen.

(b)   Päätöksen kohtuuttomuus

Oikeustoimilain 36 §:n mukaan jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Oikeudessamme on vakiintuneesti katsottu, että yleiset tuomioistuimet voivat oikeustoimilain 36 §:n nojalla sovitella tai kohtuullistaa kauppaoikeudellisten yhteisöjen kuten osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen määräyksiä ja näihin määräyksiin perustuvia päätöksiä. Saman on katsottu soveltuvan myös yhdistysoikeuteen niin, että tuomioistuimet voivat sovitella tai kohtuullistaa yhdistyksen sääntöjä tai yhdistyksen päättämiä muita sääntöjä kuten kilpailumääräyksiä sekä niiden perusteella tehtyjä päätöksiä. Tässä yhteydessä oikeusturvalautakunta voi arvioida myös sitä, onko yhdistyksen sinänsä sääntöjen mukainen päätös kohtuuton tai johtaako sen soveltaminen kohtuuttomuuteen (ks. esim. UOL 4/2010).

Valittaja on vedonnut siihen, että Hiihtoliiton johtokunta oli tehnyt kysymyksessä olevan päätöksen niin myöhään, etteivät rokottamattomat urheilijat enää ehdi saada täyttä rokotesuojausta kauden 2021/2022 kilpailuihin. Valittaja on lisäksi vedonnut siihen, että edellä todettu ja jälkikoronatestauksesta aiheutuvat merkittävät kustannukset johtavat urheilijan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Käytännössä Hiihtoliiton johtokunnan päätös estää pienellä budjetilla urheilevien urheilijoiden osallistumisen kansainvälisiin kilpailuihin.

Oikeusturvalautakunta katsoo, että Hiihtoliiton johtokunnan päätös kauden 2021/2022 FIS:n alaisten kansainvälisten kilpailuiden koronatestauskulujen jakaantumisesta urheilijoiden ja liiton välillä on annettu varsin myöhään. Kausi oli jo alkanut, kun Hiihtoliiton johtokunta on tehnyt päätöksensä marraskuussa 2021. Ottaen huomioon, että Hiihtoliitto oli vastannut kaikista koronatestauskuluista edellisellä kaudella, urheilijoilla ei ole ollut perusteltua aihetta olettaa tämän muuttuvan kaudelle 2021/2022. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että Hiihtoliitto olisi aktiivisesti tiedottanut koronatestauskuluja koskevista kysymyksistä urheilijoita siten, että he olisivat voineet hyvissä ajoin varautua siihen mahdollisuuteen, ettei koronatestauskuluja kaikilta osin enää makseta liiton toimesta.

Oikeusturvalautakunta kuitenkin toteaa, että Hiihtoliiton johtokunnan päätöksen myöhäinen ajankohta on pitkälti selitettävissä sillä, että FIS on muuttanut omaa ohjeistustaan vasta lokakuussa 2011 koronatestauksen osalta. Kysymys on myös pandemiasta, jossa ohjeistukset viruksen leviämisen estämiseksi muuttuvat nopeasti ja ennakoimattomasti. Koronapandemian luonne huomioon ottaen myös lajiliitot ja yksittäiset urheiluseurat ovat joutuneet tekemään päätöksiä koronapandemiaan liittyen nopeasti ja usein vajavaisin tiedoin. Toisaalta koronapandemian kestettyä jo toista vuotta myös urheilijoiden on tullut ymmärtää, että koronaohjeistukset ja -käytännöt voivat muuttua hyvinkin lähellä yksittäistä kilpailua tai kilpailukautta. Yllättäen ei ole myöskään tullut se, että koronarokotukselle voidaan antaa merkitystä koronatestausta koskevissa ohjeistuksissa ja päätöksissä.

Oikeusturvalautakunta katsoo edellä todettuja seikkoja kokonaisuutena harkittuaan, ettei Hiihtoliiton johtokunnan päätös ole kohtuuton tai johda kohtuuttomuuteen. Valittajalla on oikeus valita, ottaako koronarokotukset vai jättääkö ne ottamatta. Tätä valintaa tehdessään valittajalla on ollut mahdollisuus ennakoida, että ratkaisulla voi olla myös koronapandemian kaltaisessa tilanteessa kansainväliseen kilpailutoimintaan osallistumisen kannalta välttämättömiä seurauksia, jotka voivat esiintyä lisääntyneinä henkilökohtaisina kuluina tai muutoin hankaloittaa kansainväliseen kilpailutoimintaan osallistumista. Ottaen huomioon myös se, että koronapandemian aikana eri toimijoiden on ollut mahdollista ennakoida myös nopeasti täytäntöönpantavia uusia rajoituksia, Hiihtoliiton päätöstä kustannusten korvaamisesta jälkitestauksen osalta ei voida pitää kohtuuttomana myöskään sen vuoksi, että päätös ei sisällä minkäänlaista siirtymäaikaa, jonka aikana urheilija voisi hankkia halutessaan rokotesarjan ylimääräisiltä kustannuksilta välttyäkseen.

Hiihtoliiton päätöstä ei ole perusteltua oikeustoimilain 36 §:n nojalla sovitella.

5.      Johtopäätökset

Edellä todetuin perustein Hiihtoliiton johtokunnan päätös ei ole liiton sääntöjen vastainen tai kohtuuton. Valitus on siten hylättävä.

6.      Lautakuntakulut

Oikeusturvalautakunnan sääntöjen 27 §:n mukaan jos asian voittaneelle asianosaiselle on asian ajamisesta lautakunnassa aiheutunut kuluja ja tämä vaatii niiden korvaamista, lautakunnan on päätöksessään määrättävä hävinnyt asianosainen ne kokonaan tai osittain korvaamaan, ellei se katso kohtuulliseksi määrätä, että asianosaisten on itse kärsittävä kulunsa. Jos korvausvaatimuksen tehnyt asianosainen on vain osittain voittanut lautakunnassa, lautakunnan on harkittava, missä suhteessa korvaus on tälle suoritettava, tai määrättävä, että kumpikin asianosainen on velvollinen kärsimään kulunsa. Mikäli lautakunta katsoo, että asia on ollut niin epäselvä, että asian käsittelyyn lautakunnassa on ollut aihetta, sen on määrättävä, että kumpikin asianosainen kärsii kulunsa.

Valittajan valitus on hylätty. Hän on siltä osin hävinnyt asian. Toisaalta Hiihtoliitto on hävinnyt asian siltä osin kuin se on katsonut, että valitus olisi tullut jättää tutkimatta. Kysymys on siten tilanteesta, jossa Hiihtoliitto on vain osittain voittanut lautakunnassa. Hiihtoliiton vastauksessa tutkimatta jättämistä koskeva kysymys on ollut merkittävässä asemassa ja siten aiheuttanut myös merkittävän osan Hiihtoliiton lautakuntakuluista. Ottaen vielä huomioon, että kysymys on ollut varsin epäselvästä koronapandemiaan liittyvästä kysymyksestä, jollaisesta ei ole ollut mainintaa Hiihtoliiton säännöissä eikä tällaisesta arvioinnista ole aikaisempaa oikeusturvalautakunnan oikeuskäytäntöä, oikeusturvalautakunta katsoo asian olleen siinä määrin epäselvä, että asianosaiset saavat kärsiä kumpikin kulunsa omana vahinkonaan.

Lautakunta katsoo myös, että vaikka valitus hylätään, valitukselle on ollut asian epäselvyydestä johtuen perusteltu syy. Tähän nähden valitusmaksun palauttamiseen on oikeusturvalautakunnan sääntöjen 12 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy.     

Päätöslauselma

Valitus hylätään.

A:n ja Suomen Hiihtoliitto ry:n vaatimukset lautakuntakulujen korvaamisesta hylätään.

Valitusmaksu palautetaan.

Timo Ojala                                         Jukka Loiva

Puheenjohtaja                                  Sihteeri

Ratkaisuun osallistuneet jäsenet: Timo Ojala, Kristiina Rintala, Mikko Kohtala, Hilkka Salmenkylä ja Mika Väyrynen