37/2026 Jääkiekko - Kurinpito - Kuuleminen

URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNTA                              PÄÄTÖS                                    
Nro 37/2026                                                                                                     29.10.2026                             
Diaarinro 15/2026

 

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Ice Force Helsinki ry:n hallituksen päätös 7.4.2026       

ASIA                
Toimintakielto

 

MUUTOKSENHAKIJA
A, edustajinaan huoltajansa B ja C

 

KUULTAVA
Ice Force Helsinki ry

 

ICE FORCE HELSINKI RY:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS 7.4.2026

Ice Force Helsinki ry:n (jäljempänä IFH) hallitus on 7.4.2026 tekemällään päätöksellä määrännyt A:n seuran kaikkea toimintaa koskevaan 4 viikon toimintakieltoon. Kielto on ollut voimassa 7.4.-5.5.2026. Päätöksen mukaan asiassa on ollut kysymys kurinpidollisesta seuraamuksesta, joka on seurannut seuran harjoitustoiminnan yhteydessä 5.4.2026 tapahtuneesta vakavasta fyysisestä välikohtauksesta. Päätöksen perusteluiden mukaan seuralla on velvollisuus puuttua sen toiminnan yhteydessä ilmenevään epäasialliseen ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Lisäksi päätöstä on perusteltu tapahtuman vakavuudella seuran toiminnan turvallisuuden ja toimintaan kohdistuvan luottamuksen kannalta.

IFH:n hallitus on 21.4.2026 täydentänyt edellä yksilöityä kurinpitopäätöstä. Täydennyksessä on todettu, että sen tarkoituksena on selventää päätöksen 7.4.2026 teonkuvausta ja soveltamisperustaa, sekä kuvata A:n menettelyä yleistasolla. Täydennyksen mukaan 7.4.2026 määrätty kurinpitoseuraamus perustuu siihen, että seuran harjoitustoiminnan yhteydessä 5.4.2026 tapahtuneessa tilanteessa A on seuran kokonaisarvion perusteella kohdistanut toiseen tapahtumassa osallisena olleeseen pelaajaan kiellettyä fyysistä kontaktia, joka ei kuulu seuran toimintaan ja joka on omiaan vaarantamaan turvallisen toimintaympäristön. Tämä kontakti on tapahtunut fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuneena tekona (mm. raajalla/kyynärpäällä suuntautunut kontakti), ja menettely on katsottu seuran arvojen sekä Kunnioita Peliä -periaatteiden vastaiseksi käyttäytymiseksi.

 

VALITUS PERUSTEINEEN

A on valituksessaan vaatinut, että IFH:n hallituksen kurinpitopäätös 7.4.2026 kumotaan ja hänelle määrätty kurinpitoseuraamus poistetaan. Lisäksi A on vaatinut, että IFH velvoitetaan korvaamaan A:lle aiheutuneet lautakuntakulut 1.537,38 eurolla.  

Pääasiallisina perusteinaan A on esittänyt, että IFH:n kurinpitomenettelyssä oli tapahtunut vakavia menettelyvirheitä, minkä lisäksi valituksen kohteena oleva päätös on myös sisällöltään yksilöimätön ja virheellinen.

IFH oli ilmoittanut A:lle 7.4.2026 sähköpostitse määräämästään kurinpitoseuraamuksesta. Päätöksen perusteluita ei tuolloin ollut ilmoitettu. Varsinainen kurinpitopäätös 7.4.2026 sekä sen 21.4.2026 päivätty täydennys oli toimitettu A:lle tiedoksi vasta 22.4.2026.

On selvää, että yksilöimätöntä ja perusteluiltaan puutteellista päätöstä 7.4.2026 on pyritty täydentämään ja korjaamaan täydennyksellä 21.4.2026. Täydennys huomioon ottaenkin valituksen kohteena oleva päätös on edelleen puutteellinen ja yksilöimätön, eikä se täytä kurinpitopäätökselle asetettuja edellytyksiä. Ei myöskään ole asiallista ja hyväksyttävää, että kurinpitopäätöstä täydennetään jälkikäteen, pyrkien korjaamaan siinä olleet puutteet.

A:lle ei ollut ennen päätöksen tekemistä ja kurinpitoseuraamuksen määräämistä yksilöity, mitä tekoa kurinpitomenettelyssä arvioidaan, eikä hänelle ollut esitetty sitä aineistoa tai niitä sääntöjä, joiden perusteella kurinpitoseuraamus oli määrätty. A:lla ei siten ollut ollut mahdollisuutta lausua asiasta yksilöidyn teonkuvauksen perusteella ennen päätöksentekoa. A ei ollut tiennyt, keitä asiassa oli kuultu, eikä hänellä ole tietoa siitä, mitä kuullut henkilöt olivat kertoneet. Asiassa on siten rikottu vakavalla tavalla kuulemisperiaatetta.

A ei ole voinut puolustautua asiassa tehokkaasti, koska hänelle ei ollut kerrottu, mikä hänen tekonsa oli katsottu moitittavaksi. Vasta täydennyksessä 21.4.2026 IFH on viitannut kyynärpäällä tai raajalla tapahtuneeseen kontaktiin, mutta edellä todetulla tavalla kurinpitopäätöstä ei ole voitu hyväksyttävästi täydentää jälkikäteen sen olennaisten kohtien osalta. Lisäksi teonkuvaus jää vielä täydennyksen jälkeenkin avoimeksi. Näyttöä tai sovellettuja sääntöjä ja määräyksiä ei ole kytketty konkreettisesti väitettyyn tekoon. Seura on myös asiassa erikseen ilmoittanut, että se ei luovuta A:lle kurinpitopäätöksen perusteena ollutta aineistoa. Tällainen menettely on estänyt A:ta arvioimasta päätöksen perusteita ja puolustautumasta asiassa tehokkaasti.

Asiassa on ilmeisesti kysymys jääkiekko-ottelun alkulämmittelyn yhteydessä jalkapalloa pelatessa tapahtuneesta fyysisestä kontaktista. Kontakti oli tapahtunut pelitilanteessa ja se oli ollut luonteeltaan tahaton. Tilanteeseen ei ollut liittynyt tarkoituksellista vahingoittamista eikä jalkapalloon kuulumattomia piirteitä. A ei kuitenkaan edelleenkään ole varma siitä, liittyykö kurinpitopäätös edellä mainittuun tilanteeseen.

Lopuksi A on lausunut, että täydennys alkuperäiseen kurinpitopäätökseen oli annettu vasta siinä vaiheessa, kun määrätty kurinpitoseuraamus oli jo käytännössä kärsitty, ja A:lta oli evätty osallistuminen kauden viimeiseen otteluun. Kysymys ei siten ole ollut vain muodollisesti virheestä, vaan A:n oikeusturvaa on loukattu seuran toimesta tosiasiallisesti ja peruuttamattomasti. Näillä perusteilla A katsoo, että valituksen kohteena oleva päätös on kumottava ja hänelle määrätty kurinpitoseuraamus on poistettava.

      

VASTAUS PERUSTEINEEN

IFH on vastauksessaan vaatinut, että valitus hylätään perusteettomana.

Perusteinaan IFH on lausunut, että valituksen kohteena oleva päätös on perusteltu, oikeasuhtainen ja seuraa sitovien sääntöjen mukainen.

Kurinpitopäätöksen perusteena on ollut harjoitustoiminnan yhteydessä 5.4.2026 tapahtunut vakava fyysinen välikohtaus. Kurinpitopäätöksen täydennyksestä 21.4.2026 ilmenevällä tavalla 7.4.2026 määrätty kurinpitoseuraamus perustuu siihen, että A:n on katsottu kohdistaneen toiseen tapahtumassa osallisena olleeseen pelaajaan kiellettyä fyysistä kontaktia, joka ei kuulu seuran toimintaan ja joka on ollut omiaan vaarantamaan turvallisen toimintaympäristön. Kysymys on ollut fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuneesta teosta (mm. raajalla/kyynärpäällä suuntautunut kontakti).

IFH:lla on ollut velvollisuus puuttua seuran toiminnassa ilmenevään epäasialliseen ja väkivaltaiseen käytökseen, minkä lisäksi IFH on sitoutunut Suomen Jääkiekkoliitto ry:n kilpailusääntöihin ja eettisiin määräyksiin, mukaan lukien reilun pelin -periaate ja muut eettiset periaatteet. Päätös on myös perustunut seuran arvoihin ja kunnioita Peliä -periaatteisiin. A:lle määrätty seuraamus on oikeassa suhteessa tämän menettelyyn nähden.    

Kurinpitomenettelyä koskevien väitteiden osalta IFH on lausunut, että päätöksenteossa on hyödynnetty useiden tapahtumahetkellä paikalla olleiden henkilöiden selvityksiä, joilla on ollut olennainen merkitys asian kokonaisarviossa. Päätös ei ole perustunut yksittäiseen kertomukseen. Tapahtumainkulkua oli selvitetty kuulemalla päätöksen kohteena olevaa pelaajaa, toista tapahtumassa osallisena ollutta pelaajaa sekä muita tapahtumahetkellä paikalla olleita henkilöitä. A:ta oli kuultu välittömästi tapahtuman jälkeen seuran kurinpidollista arviota varten. Lisäksi A:n huoltaja oli toimittanut kirjallisen täydennyksen, joka oli otettu huomioon kokonaisarviossa. Kuuleminen ja selvitystyö oli toteutettu päätöksissä kuvatuin tavoin tilanteessa, jossa seura oli harkinnut välittömiä toimia turvallisen toimintaympäristön varmistamiseksi. Alaikäisen pelaajan kysymyksessä ollen pelaajan huoltajien osallistuminen ja kirjallinen täydennys ovat olleet osa kuulemisen kokonaisuutta.

Teon yksilöintiä ja päätöksen perusteluiden riittämättömyyttä koskevien väitteiden osalta IFH on todennut, että kurinpitopäätöksessä 7.4.2026 on yksilöity asia seuran harjoitustoiminnan yhteydessä 5.4.2026 tapahtuneeksi vakavaksi fyysiseksi välikohtaukseksi. Päätöksen täydennyksessä teonkuvausta on selkeytetty kuvaamalla kielletty fyysinen kontakti (mm. raajalla/kyynärpäällä suuntautunut kontakti) ja liittämällä arvio seuran arvoihin ja Kunnioita Peliä -periaatteisiin. Teonkuvaus on päätösasiakirjoissa esitetty siinä laajuudessa, että seuraamuksen perusteet ja soveltamisperusta käyvät niistä ilmi. Täydentävä asiakirja 21.4.2026 on laadittu nimenomaan teonkuvauksen ja soveltamisperustan selventämiseksi ja menettelyn kuvaamiseksi yleistasolla. Näin on pyritty selkeyttämään päätöstä ja lisäämään sen ymmärrettävyyttä.

Se, ettei ratkaisun perusteena olevaa aineistoa ole luovutettu valittajalle, on perustunut alaikäisiä ja näiden henkilötietoja koskevaan luottamuksellisuuteen. IFH on kuitenkin valmis toimittamaan oikeusturvalautakunnalle sen mahdollisesti tarvitseman lisäselvityksen asian ratkaisemiseksi siten, että alaikäisten yksityisyyden suoja ja henkilötietojen suoja turvataan. 

 

VASTASELITYS

A on IFH:n vastauksen johdosta antamassaan vastaselityksessä toistanut valituksessa esittämänsä. Lisäksi A on lausunut, että kuuleminen edellyttää, että asianosaiselle yksilöidään arvioitavana oleva teko ja hänelle annetaan mahdollisuus lausua tästä ennen päätöksentekoa, sekä varataan riittävä aika ja tieto kannan muodostamiseksi. Seuran esittämä tapahtuman jälkeinen keskustelu ei täytä näitä edellytyksiä, koska siinä vaiheessa kurinpitomenettelyä ei ollut yksilöity, teonkuvausta ei ollut esitetty eikä seuraamuksen mahdollisuutta ollut konkretisoitu. Seura ei ole myöskään edes väittänyt, että A:lle olisi ennen päätöksentekoa toimitettu kirjallinen tai muuten yksilöity kuulemispyyntö.

Alkuperäinen päätös 7.4.2026 ei sisällä lainkaan yksilöityä teonkuvausta, eikä siitä ilmene, mitä A:n väitetään konkreettisesti tehneen, missä tilanteessa väitetty teko on tapahtunut, millä tavalla teko on ollut moitittava tai mihin näyttöön arvio perustuu. Seuran oma vastine vahvistaa tämän, koska teonkuvaus esitetään vasta myöhemmin annetussa täydennyksessä. Teon yksilöinti vasta jälkikäteen ei täytä kurinpitopäätökselle asetettavia vaatimuksia, eikä se mahdollista tehokasta muutoksenhakua. Lisäksi täydennyksessä 21.4.2026 esitetään ensimmäistä kertaa edes jonkinasteinen teonkuvaus, jossa viitataan raajalla tai kyynärpäällä tapahtuneeseen kontaktiin, ja samalla kuvataan arviointiperusteita, joita alkuperäisessä päätöksessä ei ollut esitetty. Kysymys ei ole selventämisestä, vaan päätöksen perusteluiden rakentamisesta jälkikäteen.

Lisäksi A on lausunut, että kurinpidon kohteena olevan henkilön oikeusturva edellyttää yksiselitteistä mahdollisuutta saada tieto siitä aineistosta, johon seuraamus perustuu. Ilman tätä tietoa valittaja ei voi tehokkaasti puolustautua eikä arvioida esitetyn aineiston merkitystä tai luotettavuutta. IFH:n menettely on johtanut tilanteeseen, jossa määrätty seuraamus perustuu aineistoon, jota A ei ole saanut nähdä eikä siten voinut riitauttaa. Tämä on ristiriidassa oikeudenmukaisen kurinpitomenettelyn keskeisten periaatteiden kanssa, eikä menettelyä voida oikeuttaa yleisluonteisella viittauksella yksityisyyden suojaan ilman, että samanaikaisesti turvataan valittajan oikeus puolustautua asiassa.

 

OIKEUSTURVALAUTAKUNNAN RATKAISU

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

IFH:n hallitus on 7.4.2026 antamallaan päätöksellä määrännyt A:n 4 viikon toimintakieltoon, joka on koskenut kaikkea seuran toimintaa. Kielto on ollut voimassa 7.4.-5.5.2026. Kurinpitoseuraamuksen määrääminen on päätöksen mukaan perustunut seuran harjoitustoiminnan yhteydessä 5.4.2026 tapahtuneeseen vakavaan fyysiseen välikohtaukseen. A:n kärsittyä puolet hänelle määrätystä seuraamuksesta IFH:n hallitus on 21.4.2026 täydentänyt edellä yksilöityä kurinpitopäätöstä. Täydennyksessä on tarkennettu teonkuvausta toteamalla, että kysymys on ollut seuran harjoitustoiminnan yhteydessä 5.4.2026 tapahtuneesta kielletystä fyysisestä kontaktista raajalla/kyynärpäällä.

A:n valituksen johdosta asiassa on oikeusturvalautakunnassa kysymys ensinnäkin siitä, onko asian käsittely IFH:n hallituksessa ollut asianmukaista, vai onko valituksen kohteena oleva päätös kumottava vakavan menettelyvirheen vuoksi. Tämän jälkeen asiassa on tarvittaessa arvioitava, onko tehty päätös yhdistyksen sääntöjen tai yhdistyslain vastainen.

 

Kuuleminen

A on valituksessaan ja vastaselityksessään ensinnäkin esittänyt, että häntä ei ollut kuultu asianmukaisesti ennen valituksen kohteena olevan päätöksen tekemistä. IFH on vastauksessaan todennut, että A:ta on kuultu asiassa riittävästi. Tältä osin oikeusturvalautakunta toteaa seuraavan.

IFH:lle osoittamassaan vastauspyynnössä oikeusturvalautakunta on kehottanut IFH:ta toimittamaan oikeusturvalautakunnalle muun ohella asiassa sovelletut sääntömääräykset ja kriteerit sekä asiaan liittyvät muut määräykset ja muun selvityksen, joiden perusteella asiaa on kurinpitomenettelyssä käsitelty. Kehotuksesta huolimatta IFH ei ole toimittanut lautakunnalle soveltamiaan sääntömääräyksiä eikä myöskään sitä aineistoa, jonka perusteella asiaa on kurinpitomenettelyssä arvioitu.

Asiassa on riidatonta, että A:n kanssa oli keskusteltu välittömästi tapahtuneen jälkeen 5.4.2026. Tämän keskustelun sisällöstä ei kuitenkaan ole esitetty mitään selvitystä. Valituksen kohteena olevassa päätöksessä 7.4.2026 on lisäksi todettu, että A:n huoltaja on toimittanut kirjallisen täydennyksen, joka on otettu huomioon päätöksenteossa. Päätöksessä viitattua täydennystä ei ole toimitettu oikeusturvalautakunnalle, eikä myöskään sen sisällöstä ole esitetty asiassa mitään selvitystä. 

Oikeusturvalautakunta on aikaisemmassa ratkaisukäytännössään useasti todennut, että asianosaisen kuuleminen on keskeinen oikeussuojaperiaate erityisesti silloin, kun häneen kohdistetaan kurinpidollisia toimia (ks. esim. UOL 32/2015, UOL 8/2018, UOL 28/2021, UOL 18/2026 ja 32/2026). Kuulemisvelvoite perustuu urheilun kurinpidon ja yhdistysoikeudellisen kurinpidon yleisiin oikeusperiaatteisiin. Kuulemisperiaatetta onkin vakiintuneesti edellytetty noudatettavan oikeusturvalautakunnan ratkaisukäytännössä riippumatta siitä, onko seuran tai lajiliiton säännöissä nimenomaisesti edellytetty menettelyn kohteena olevan henkilön kuulemista.

Urheilun kurinpidossa asianmukaiseen kuulemismenettelyyn kuuluu, että kurinpidon kohteena olevalle henkilölle annetaan tieto häneen kohdistetusta kurinpitomenettelystä ja kaikesta siitä aineistosta, johon menettely perustuu (ks. esim. UOL 5/2008, UOL 1/2009, UOL 29/2015, UOL 2/2022 ja UOL 32/2026). Lisäksi kurinpidon kohteena olevalle henkilölle tulee antaa aito mahdollisuus vaikuttaa menettelyyn siten, että hänelle varataan tilaisuus antaa vastineensa ja oma selvityksensä asiasta (UOL 18/2015). Kuulemiseen tulee myös varata kohtuullinen aika.

Oikeusturvalautakunta toteaa olevan selvää, että IFH ei ole täyttänyt edellä kuvattua kuulemisvelvoitetta sisällöltään epäselväksi jääneellä keskustelulla A:n kanssa välittömästi tapahtuneen jälkeen. Edellä kerrotulla tavalla kuulemiseen tulee varata kohtuullinen aika. Asianmukainen kuuleminen edellyttää myös sitä, että kurinpitomenettelyn kohteelle on selvästi kerrottu se, mistä teosta häntä epäillään. Asianosaista voidaan lisäksi hyväksyttävällä tavalla kuulla vasta sen jälkeen, kun hänen on annettu perehtyä kaikkeen siihen aineistoon, jonka perusteella asiaa kurinpitomenettelyssä arvioidaan. Kurinpitopäätös voidaan tehdä vasta sen jälkeen, kun kuulemisvelvoite on asianmukaisesti täytetty.

A:lle ei ole annettu tiedoksi sitä aineistoa, jonka perusteella asiaa on kurinpitomenettelyssä arvioitu. Asiassa on edelleen epäselvää se, keiden kertomusten perusteella A:n on katsottu käyttäytyneen väkivaltaisesti harjoitustapahtuman yhteydessä 5.4.2026, kuten myös se, mitä A:n on tarkalleen ottaen katsottu tehneen ja minkälaisessa tilanteessa kielletty menettely on tapahtunut. A ei ole vielä asiaa oikeusturvalautakunnassa käsiteltäessäkään voinut lausua siitä aineistosta, jonka perusteella asiaa on kurinpitomenettelyssä arvioitu, ja siten puolustautua asiassa tehokkaasti. Kurinpitoseuraamuksen määräämisessä noudatettu menettely ei siten ole ollut kuulemisperiaatteen kannalta asianmukainen.

Oikeusturvalautakunta katsoo, että kurinpitomenettelyssä on tapahtunut olennainen menettelyvirhe, joka on koskenut sen kohteena olevan seuran jäsenen keskeistä oikeusturvan taetta. Kurinpitoseuraamuksena määrätty 4 viikon kaiken seuran toiminnan kattava toimintakielto on ankara kurinpitoseuraamus, mikä korostaa osaltaan menettelyn asianmukaisuudelle asetettavia vaatimuksia ja kuulemisvirheen vakavuutta. Näissä olosuhteissa määrätty kurinpitoseuraamus on poistettava, eikä asiaa ole syytä palauttaa kurinpitomenettelyyn. Valituksen kohteena oleva päätös on siten jo tällä perusteella kumottava. Näin ollen asiassa ei ole tarpeen lausua siitä, onko valituksen kohteena oleva päätös epäselväksi jääneiden IFH:n sääntöjen tai yhdistyslain vastainen, eikä muista asiassa esitetyistä väitteistä.  

 

Lautakuntakulut

Oikeusturvalautakunnan sääntöjen 27 §:n 1 momentin mukaan, jos asian voittaneelle asianosaiselle on asian ajamisesta lautakunnassa aiheutunut kuluja ja tämä vaatii niiden korvaamista, lautakunnan on päätöksessään määrättävä hävinnyt asianosainen ne kokonaan tai osittain korvaamaan, ellei se katso kohtuulliseksi määrätä, että asianosaisten on itse kärsittävä kulunsa.

Valitus hyväksytään ja A voittaa asian oikeusturvalautakunnassa. IFH on siten velvoitettava korvaamaan A:n kohtuullisiksi harkitut lautakuntakulut asiassa vaaditun mukaisesti.  

 

 

Päätöslauselma

Ice Force Helsinki ry:n hallituksen päätös 7.4.2026 kumotaan ja A:lle määrätty kurinpitoseuraamus poistetaan.

Ice Force Helsinki ry velvoitetaan suorittamaan A:lle korvauksena lautakuntakuluista 1.537,38 euroa.

 

Valitusmaksu palautetaan.

Ratkaisu oli yksimielinen.

 

 

Timo Ojala 
Puheenjohtaja                              

Samuli Sillanpää
Sihteeri                                                                                              

Ratkaisuun osallistuneet jäsenet: Timo Ojala, Sami Sarvilinna, Kimmo Suominen ja Mikä Väyrynen